lauantai 29. lokakuuta 2011

Koeidättely päättyy

Siemenet itää nopeaa vauhtia. Uskomatonta, mutta totta!
Elikkäs päivämäärä oli 26.10 keskiviikkona, kuten paria aikaisempi blogikirjoitukseni idätyksen kokeilusta sen kertoo. Laitoin siis itämään 4 siementä Jalapeño Herculesta, jotka olivat kypsytelty raakileesta sisällä tomaatin ja omenan seurassa, lisäksi nauttineet ennen sitä kylmistä syyskeleistä ulkona. Tänään päivämäärällä 29.10 on kaikki siemenet itäneet, mikä yllätti minut aivan suvereenisti. Ensimmäinen siemenistä ylhäältä vasemmalta iti eilen ja loput eilisen ja tämän päivän aikana. Keskimmäinen ylhäältä on juuri ja juuri aloittanut työntämään ituansa. Ainakin itse olen tulevaisuudessa luottavainen sen suhteen, että jos jotain kovasti haluamaa lajiketta saa raakana, tai itse joutuu pakon edessä raakileena poimimaan, yritän kypsytellä loppuun sisällä, että saisin edes pari itävää siementä. Toki tällöinkin koe idätys on ensin paikallaan. Nämä siemenet lentää biojätteisiin ja loput siemenistä pussiin, kunhan ovat kuivaneet. Siemenpussista vielä ehkä jollekin toiselle kasvattajalle kavatettavaksi.

torstai 27. lokakuuta 2011

C.galapagoense elää sittenkin

Capsicum galapagoense Cgn 22208
Iloinen yllätys kohtasi talvetushuoneessa, kun usean päivän jälkeen kävin katsastelemassa willejäni siellä. Galanpagoenseni, mikä oli useamman kerran saanut tappotuomion ja viittä vaille viskattu kuolleena kompostiin, oli alkanut näyttää vihdoin elonmerkkejään. Paljon oli siis viime näkemästä tapahtunut tälle arvokkaalle kasville, sillä siinä oli jäljellä enää karahka vaan pystyssä ja muutama vihreä lehden tynkä havaittavissa. Kaikki lehdetkin, jotka siinä oli, karisivat sisääntuotua melko pian pois. Nyt on tätä kasvia yritettävä haalia ja pitää hengissä ensikesään, jos vain mahdollista, sillä siemeniä tuntuu olevan aika vähän liikenteessä, jos ollenkaan.
Cap 1530 C.cardenasii
Pelkäksi tikuksi leikattu ja  talvetukseen sisälle otettu Cap 1530 on alkanut myös näyttämään kasvun merkkejänsä. Parissa viikossa on jo kasvattanut tuollaisen, ehkä 5 cm pyrähdyksen. Nyt, kun saisi pidettyä ötökät ja muut tuholaiset kurissa, niin voisi ehkä kasvista saadakin jotain irti myöhemmin. 

Kuivuminenkin uhkaa sisätiloissa nopeammin verrattuna ulkokasvatukseen, joten muistettava on sekin riskitekijä. Monesti ovat kasvit olleet jo nestevajeessa, kunnes olen joutunut nopean elvytyksen tekemään, kaataen vettä suoraan mullalle. Ei mene oppien kautta ihan valitettavasti, vaan minkäs teet, kun lehdet nuupottavat pahanenteisesti pitkin runkoa. Taisi tottua jo hydroiluun ja sen helppouteen liian nopeasti viime kesänä. Useamminkin olisi siis seurattava näitä, mutta eron vaan huomaa kasveissa paremmin, kun ei joka päivä käy katselemassa



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Koe idättelyä

Chilivaarin testeistä sain itsekin pontta ja ajattelin testailla, kuinka itää raakana poimittu Jalapeño Hercules. Hedelmät ovat siis kypsyneet tomaatin ja omena avulla.
Raakana kerätty Jalapeño Hercules
Siemenet näyttää kyllä ihan kohtalaisen terhakkaan oloisilta ja värisiltä, että itävyyttä "uskoisin"olevan joissain ainakin. Testiin laitoin ainoastaan 4 siementä, josta näkee kyllä suuntaa, mikä on noiden itävyys. Siemenet kerään vasta testin jälkeen talteen, jos ovat siis toimivia.
Neljä testisiementä
Raporttia näistä sitten, kun on jotain mitä kertoa...

maanantai 24. lokakuuta 2011

Jatkoa siementen selvittelyyn

Yllättäen tulikin muuta asiaa kaupungille, niin samalla reissulla kävin paikallisesta kirjakaupasta hakemassa muovitaskuja lisää, sekä kansion. Vanhan opiskeluaikaisen välilehti pakkauksen löysin sattumalta työpöytääni penkoessa, tai itseasiassa tuli sellainen tunne, että sellainen mulla siellä saattaisi ollakin. Nappasin nämä oitis hyötykäyttöön, helpottaakseni kummasti kansiota selatessa löytämään sen, mitä haluaa. Paljonhan niitä olikin ja lisää tulee koko ajan.
Siemenet kaikki sulassa sovussa
Kansiosta löytyy chilin siementen lisäksi tomaattien, kurpitsoiden ja muita puutarha yrttien siemeniä. Näppärä kansio, jos nyt pysyy kasassa ja siemenet paikoillaan. Mieluummin säilytettävä kansiota pystyssä.

Siemenet ojennukseen

Vihdoinkin alkaa joku tolkku muodostumaan chilien siemenistä, mitä omistaa ja minkä verran. Tuli siis aloitettua tekemään se, mikä olisi pitänyt jo ajat sitten tehdä, elikkäs laittaa siemenet aakkosjärjestyksessä kansioon lajeittain.
Siemenet hyvässä järjestyksessä
Jotain hyvää ja huonoakin tuosta opin. Ensinnäkin hyväpuoli on se, että nyt löytyy nimellänsä oikeasta kohdasta siemenet, eikä vie aikaa etsiä jostain vanhasta suksivoidelaatikosta niitä. Toisekseen huononapuolena, taikka lähinnä omaa hölmöyttäni arvioin kansion koon ja muovitaskusivujen määrän aivan väärin. Isompi kansio on vielä välttämätön hankinta, sekä lisää noita muovitaskuja. Nyt oli käytössä 190 taskua, enkä kerennyt edes villien lajikkeiden siemeniä lajittelemaan omille paikoilleen, eli pitkälle yli 200 lajiketta kokoelmista löytyy. Katsotaan myös, miten hyvin pussit pysyvät taskuissaan paikoillaan, vai joutuuko vielä jotain muuta kehittelemään. Tarkoitus on saada siis kaikki tomaatit ja hyötykasvit siemenineen samojen kansien väliin ja kaikille selkeät lajikenimikkeet ja sukumerkinnät. Vielä hienompi ja selkeempi tulisi, jos saisi pienet kuvat tulostettua jokaiselle lajikkeelle.
Kansio pullistelee jo nyt
Kuten ylläolevasta kuvastakin näkee, ei kansion koko ihan ollut oikea valinta, vaan paksumman joutuu vielä ostamaan. Kuvassa on myös vanha siemenpankkini ja kuka vaan voi sanoa, että kun siemeniä sieltä käy etsimään suunnilleen joka viikko ja monta kertaa, kun kasvattajatoverit pyytää vaihtareita, ei siinä ole mitään järkeä enää kääntää boxia nurin löytääkseen jotain. Isompaa kansiota ja lisätaskuja etsiessä seuraavaan kertaan.


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ensilumi

Lunta sataa parasta-aikaa!
Karu herätys uuteen päivään oli aamulla, kun katsahti takaovelta kasvarille päin. Lunta oli ruvennut satamaan ensimmäistä kertaa syksyllä 2011. Päivämääräkin muistiin se on 19.10.11 ja pakkasella -0.5 astetta. Päivänmittaan kuitenkin ollaan menty plussan puolelle ja lumetkin lähteneet sulamaan ja muuttumaan loskaksi.

Sisällä on kuitenkin kesäinen tunnelma lumisesta ulkokuvasta huolimatta. 13.10 tumpeiksi pätkäisty Rhomboideum, mikä näytti jo lähes elottomalta, on viikkoon näyttänyt mukavasti elonmerkkejä.
Uutta lehteä kasvaa, vaikka rangat olivat ihan paljaita.
Siitä jännä myös tämä Rhombo, että villeistä oli ensimmäinen kasvi, jossa syksy alkoi näkyä. Lehdet muuttuivat, kuin koivussa konsanaan keltaisiksi, kunnes varisivat tehtävänsä tehneenä maahan. Uuteen kauteen ehdottomasti sai paikkansa, vaikkei kesällä muuta tehnyt, kuin kukki vain.
Kypsiä marjoja olisi monesta jo poimittavissa
Nopeaa on kypsyminen, kun lämpimässä ovat saaneet olla, osa on jo käynyt nahistumaankin. Uskoisin, että on itävää siementä monessa luvassa, joten kohta alkaa se postittelu, kunhan hetken vielä saavat aukaistua kuivahtaa. Hieman on myös pähkäilty kasvatuslistaakin, mikä vaikuttaa jo kerrassaan suurenmoiselta. Ehkä jotain joutuu karsimaan vielä poiskin, ehkä sitten ei! Seuraavaksi toimeen on tartuttava viimeisten chilihillojen parissa ja tarkemmin sanottuna "Paholaisen Hillon" ja ohjehan on hyvä, siitä ei päästä mihinkään. Tällä kertaa tehdään kaikista tujakin versio, johon chilejä tarkoitus laittaa n. 300 g Habaa ja kymmenkunta Nagaa. Kaikki raaka-aineethan ovat tuoreita ja vaiheita on monta,  jotenka pitemmittä puheitta hommiin ja palaamma taas seuraavalla kerralla!

torstai 13. lokakuuta 2011

Kausi päättyy!

Oli siis kauden viimeinen ulkokasvatus päivä tänään ja yllättävän pienellä vaivalla ja sähköllä sai tänne asti venytettyä kasvari kautta. Päivän teemana oli purkaa viimeinen sato kasveista talteen, sekä tyhjentää kasvit huoneesta että pestä kasvihuone perusteellisesti. Mitään ihme satoja ei enää kasvarista irronnut, lähinnä kypsyttelin Bonda ma Jacquesin ja Starfishin podeja mahdollisimman loppuun. Toki sieltä muutakin tuli, mutta yhteensä enää kuitenkin vain 3 litraa. Vesihydroja purkaessa tuli ihan mukavia fiiliksiä, kun huomasi, että mahtavia juuria ja runkoja noihin kasveihin on kertynyt vajaassa vuodessa.
Aji Verden runkoa ja juuristoa
Vaikka kuvassa ei juuri möykky kokonaan näy, oli 25 litran sanko melkolailla täynnä pelkästään juuria, ehkä kattaen 3/4 osaa pöntöstä. Sato oli tämän kasvin osalta hyvä, ellei runsas, ollen yksi niistä parhaista satokoneista tällä kaudella. Eli hyvällä juuristolla saa hyvää satoa! Enkä vastaan pistä yhtään, sillä on yksi parhaista chileistä ehdottomasti, baccatumeista ehkä Aji Cristalin ohella parhaita. Tulta tässä saisi olla mielestäni enemmän, mutta toki pientä lämpöä saa, kun laittaa palaselle pari kokonaista.
Cili Coronongin komea paksu runko
Cili Coronong oli tällä kaudella makunsa puolesta yksi parhaita myös, mutta koska olen erittäin tulisen chinensen ystävä, ei edes tämä tulinen herkku pääse jatkoon. Listalta, minkä julkaisin aikaisemmin löytyy takuulla tälle haastajia. Tämä ylläoleva runko on komea, ehkä olisi jopa bonchinkin siitä saanut, mutta tilan takia en siitä lähtenyt mitään värkkäilemään. Kuten kuvasta näkyy, haarautuminen on tapahtunut melkein ruukun pinnassa. Muistaakseni kertaalleen pienenä taimena leikkasinkin, että haaroittuisi hyvin.
Ulupica Large
Tämän kasvin leikkasin loppukesällä suutuspäissä, kun olivat lutikat syöneet piloille suuhteellisen kauniin kasvin kokonaan. Nyt ihan kohtalonivana on taas komeaa kasvua tulossa ja haarautunutkin mukavasti. Siihen se jäi kompostin päälle vielä ihmettelemään, kun ukko pähkäilee sitä, että ottaisiko sen talvetukseen vai ei? 
Kasvihuone pestynä ja puunattuna
Päivän suurin savotta oli kuitenkin kasvihuoneen ja astioiden peseminen. Sain aamusta aloitettuna kulumaan kokonaisen työpäivän, että sain hommat tähänkin vaiheeseen. Toki ruukkuja jäi vielä pesemättä, mutta ensiviikon ollessani lomalla, kerkeän saada työn päätökseen. Puhdistusaineina toimi kasvarissa, sekä astioissa mäntysuopa ja Virkon. Tästä eteenpäin mennään jo sitten talvikautta ja sisätiloissa! :)


perjantai 7. lokakuuta 2011

Syksy on totta!

Vuodenaika on muuttunut ja se on toden totta. Sen huomaa helposti, kun katsoo vaan ikkunasta ulos. Toisaalta on jotenkin helpottunut olo, että tämä kitukausi alkaa olla lopuillaan ja saa ruveta miettimään ja "kohta" aloittoittelemaan uusia idättelyjä. Toisaalta seuraavaan kesään on taas pitkä matka ja pitkä kylmä talvi taas edessä. Kukapa ei haluaisi kesää jatkaa, noh ainakin minä olen kesänlapsi, enkä nauti talvesta juuri ollenkaan.

Jotta tämä nyt ei menisi ihan synkistelyyn ja tulevan talven kylmyyden ennakointiin, niin parista villistä tuli käytä vielä kuvia nappaamassa. Varmaan ihmetystä herättää, että minulla on vielä kasveja kasvarissa, toisaalta niin minuakin, mutta tällekin löytyy selitys. Varaston raivaus on hieman aikataulua jäljessä, mutta toki aloitettu. oikeastaan se on jo raivattu, mutta on kasvatuspöytää ja valaistusta, sekä muita sipistelyjä vaille valmis. Kasvarikausi jatkuu nyt ainakin tämän viikonlopun yli, ehkä vielä ensiviikonkin, riippuen tietysti keleistä. Lämmittimellä on saanut jatkettua kautta ulkona ihan kohtalaisesti, eikä edes paljoa ole tarvinnut lämmittääkään, kun on ollut niin lämmin syksy. Mutta nyt muutama kuva ja miettimään taas tulevaa kautta!
CGN 16973 alkaa kypsyttämään vihdoinkin ensimmäistään. 
Todella hidas kypsyttäjä, sillä marjat ovat olleet puskassa jo todella kauan ja nyt vasta alkaa ensimmäinen marja kypsyä. Voi toki hidastuneeseen kypsymiseen vaikuttaa hieman viileämpi kelikin.


Tepin X Wild Brazil F1
Tämä vaikuttaa jännältä marjalta, sillä onhan siinä Tepinin muoto todellakin ja Wild Brazilin väri. Palan halusta päästä maistamaan ja ottamaan siemeniä talteen uusia idätyksiä varten.

Tepin Tarahumarakin alkaa kypsymään pikkuhiljaa
Pitkään on kestänyt kypsyminen tässäkin, mutta eipä taida poiketa muutenkaan Tepineistä. Tämä Tarahumara on siitä jännä, että poikkeaa hedelmien kasvutavasta, kasvattaen ne alaspäin.

CAP 1445:n marjojen poiminta alkaa kohta 
Tämä kasvi on näyttänyt kasvattaneen jopa kohtalaisen sadon. Kypsiä podeja siinä ois jo poimittavanakin, mutta taidan jättää hieman vielä tuonnemmaksi, että varmistuu siementen itävyys.

Tämän hetkinen aarre alkaa olla jo voimissaan
CGN 22876 C.tovarii on tällä hetkellä se suurin aarteni, mitä yritän varjella, kuin kukkaa kämmenellä. Tämäkin harvinaisuus on jo saanut kokea monta lutikoiden vastaiskua, mutta noussut toistaiseksi aina voittaja uuteen kasvuun. Ensimmäiset pistokaskokeilut eivät tuottaneetkaan onnistumista, vaan ne kuolivat pois aivan yllättäen, kuivattaen vartensa vaan korpuksi, vaikka jo uutta lehteäkin pari kerkesivät kasvattamaan. Seuraavan kerran taidan pistokasta testata perinteisellä vesi juurrutuksella.


lauantai 1. lokakuuta 2011

Sadonkerjuuta ja säilöntää

Päivän teemana oli, kuten otsikkokin siihen viittaa, eli ensin korjattiin satoa talteen ja sitten koitellaan sitä säilöä hikipäissään. Ensin aamupäivällä korjasin kypsät ja lähes kypsät chili talteen. Jonkin verran jäi vielä kypsymään, mutta ei paljoa. Punaisessa astiassa on Aji Verdeä pelkästään ja muissa vähän sekalaista. Bonda ma Jacquesta, Nagaa ja muuta mukavaa.
Sekalaista seurakuntaa
Sittenpä piti keksiä, mitä hyvää näistä chileistä saisi tehneeksi, joten eiliset tomaatit oli mielessä, jotka voisi yhdistää Naga Morichin kanssa ja tehdä niistä hyvää Naga-tomaatti salsaa. Ohje melkein sama, kuin Savuhaba salsassa.

                    Naga-tomaatti salsa

- n.400 g Naga Morichia
- n. 2.5 kg Tuoretta tomaattia ja nahkat irroitettuna. Huom. Keitetyssä vedessä irtoaa hyvin.
- Basilikaa oman maun mukaan.
- 10 kynttä Valkosipulia
- 4 Sipulia isoa
- 4 Punasipulia
- Sitruunamehua löräys
- 2 dl Hunaja-omenaviini-etikkaa, jatkoksi tavallista vähän
- 1-2 tl Suolaa
- 1-2 tl Atamonia
Muita mausteita voi lisätä oman maun mukaan, itselleni välttää ihan pelkästään nuo. Kaikki ainekset keitellään sopivan pehmeiksi ja jauhetaan soseeksi, huom. mieluummin ulkona, ettei henkeä käy salpaamaan. Purkitetaan kuumiin lasipurkkeihin lämpimänä, jotta umpioituvat. Ja kaikkihan umpioituivat heti jäähtyessään.

                Samaa hiukan kuvituksin
n. 400 grammaa Nagaa

Osa tomaateista kuvassa ja odottavat kuorimista

Kaikki odottavat kiehumista

Melkein sopivaa jo soseutettavaksi

Valmista salsaa tulossa

Purkit jo valmiiksi umpioituneina

Sillä aikaa, kun kaikki tämä soserumba alkoi, niin ajattelin purkki pulan vuoksi tehdä hiukan kuivattuakin chiliä. Tälläkertaa kuivuriin lähtivät Aji Verdet, tai osa siitä sadosta. Osa odottaa vielä säilömistä, taikka sitten syömistä sellaisenaan, sillä hyväähän se on tuoreeltaankin. Kuivuri on ihan tuore tapaus, sillä aikaisemmin olen chilini kuivattanut ihan perinteisesti leivinuunin päällä, kun sitä on lämmitetty. Uusi tuttavuus siis mulle, joten opettelua vaatii kaikenlaiset aparaattorit.
Aji Verdeä kuivurissa 5 kerroksessa

                "Tärsky"

- 20 Trinidad Scorpion Morouga Blendiä
- n. 50 kpl:tta Naga Morichia, gramma määrää vaikea arvioida
- 800 g Persikkaa "tölkitetty"
- Sitruunamehua reilu trööttäys
- 2 Sipulia valmiiksi kuullotettuna
- 2 Valkosipulia samalla pannulla pehmitettyinä
- 1 tl Atamonia

Kaikki tämä jauhettiin soseeksi ulkona, ettei kenenkään tarvinnut yskiä lainkaan. Soseet lämmitettyihin purkkeihin. Umpioituminen ei välttämättä onnistu, kun ei sosetta ole lämmitetty lainkaan.

T.S.M.B kulhossa n. 20 kpl:tta

Nagat lisättynä

Kaikki yhtenä röppönä purkeissaan. Takuu tulista on!

Halkaistu Morouga, josta näkee, kuinka kapsaisiini tirskuu.
Hieman tuli kuvien kanssa leikittyä, mutta monesti kuvat kertovat enemmän, kuin 1000 sanaa. Itse ainakin tykkään aina kuvia katsella, joten antaa olla. Seuraavalla kerralla taas jotain lisää.