maanantai 22. lokakuuta 2012

Chiliwikiä ja talven tuoksua


Pikku hiljaa se on kai todettava ja annettava periksi ajatukselle, että "kesä", jota ei koskaan tullutkaan on ohi! Hieman kieltämättä katkeransuolaista kalkkia pitää nuoleskella tuota kirjoitellesani tänne. Kun vuorotteluvapaalleni jäin, oli siltä odotettavissa paljon chilien ja muiden harrastuksien osalta. Kun kautta näin pintapuolisin kertailee taaksepäin, ei siitä paljoa jäänyt käteen. Villit, joilta paljon odotin, no ehkä jotain sain, mutta peruschilienkin osalta voi todeta, että kolmatta kautta ei voi näin huonosti antaa mennä. Kovasti miestä syö pari huonoa kautta ja olenkin foorumilla puhunut kovasti, että jostain luopuisin. Luopumisella puhun kovasti päiväkirjani suhteen, jolla ei kauheasti ole ollut annettavaa pitkään aikaan. Jotain uutta pitäisi kehitellä, enkä tiedä riittäkö innostus sen suhteen. Halu kirjoittaa on kuitenkin kova ja chilit on minun juttuni nyt ja toivottavasti pitkään eteenpäin. Kaikella on kuitenkin rajansa ja hintansa, sekä jostain on luovuttava, että kiinnostu säilyy niin lukijoilla, kuin itsellänikin. Ehkä tämä kirjoitus on turhaa, mutta tältä juuri nyt tuntuu. 


Päätykasvarillakin näyttää kylmältä. Kello on iltapäivän puolella, eikä lämpöasteita ole vielä näkynyt. Ulkona on yön aikana ollut -5 astetta pakkasella ja kasvihuoneessa samaan aikaan -3. Lämmitintä en ole enää pitänyt käynnissä kotvilleen, sillä peruslajikkeista olen sen tarpeellisen ottanut talteen. Ehkä nyt olisi aika testailla villien osalta lajikkeiden kylmänkestävyyttä. Melkein vuorokausi pakkasella ollaan oltu ja kylmäsietoa ainakin chacoënseilla ja eximiumeilla tuntuu olevan hyvinkin. 


CAP 501 näyttää suhteellisen hyvinvoivalta vielä, eikä nuupahtamista ole havaittavissa vielä. Lehdet eivät juurikaan olleet vahingoittuneet ja kuurassa muutenkaan, vaikka muista kasveista se erottui selkeästi. Marjat jatkavat kypsymistään ja testi jatkukoon muutaman päivän, kerran kylmyyttä on tiedossa.


Toinen sinnittelijöistä on tämä chacoista CAP 499. Kylmän jäljiltä, ehkä jos ei ihan kesän parhaimmillaan, mutta hyvissä voimissa kuitenkin. Chacoista, mm. on puhuttu USDA:n siemenpankissa kylmänsietokyvyiltään Suomen oloihin parhammilta, sekä toisena C.flexuosumista. Lähes samoihin yltäisivät näiden kanssa C.eximiumin edustajistakin, tai ainakin osa niistä. 


Eximiumeista tähän testiin pääsee tämä CAP 1491, tai onko varmuutta sen tarkasta lajimääritelmästä, kun puhutaan siitä C.sp:ä myös, mutta kylmänsietävänä tämä on kanssa ollut ilmeisen hyvä. Nyt otetaan siitä selvää oikeasti. CAP 500 eximium oli pihalla keväästä syksyyn myös, mutta satoa en siitä saanut ainuttakaan marjaa, saatikka olisi kukkinut. Virkeältä tämä vaikutti kuitenkin siihen saakka, kunnes päätin myrkyttää ja ottaa sen sisään uudelle kaudelle. En tarkoita nyt edellisellä, että olisi saanut siipeensä nytkään, mutta on sisätiloissa nauttimassa keinovaloa tallessa kaikelta kylmältä. Viikon verran ajattelin testailla näiden osalta tuota kylmänsietoa ja jos hengissä on, esim. tämä CAP 1491, niin pääsee sisälle myrkytyksen ja leikkauksen kautta katsomaan uutta kesää -13.


Ajatuksia Chiliwikistä


Chiliwikin ylläpitäjänä olen erittäin ylpeä siitä, mitä olemme parissa vuodessa saaneet kasaan tämän hienon tietokannan. Samalla erittäin ylpeä siitä, että olen saanut olla siinä mukana ja vaikuttaa suuresti sen olemassaoloon, päivittämällä samalla useimpia lajikkeita. Hiljattain on kilpailtu uudesta logosta ja vedetty tekstein foorumilla pienimuotoista nuottaakin asiasta, toteakseni se olleen aivan turhaa. Tilanne on nyt tämä ja kaikki sen sulattakoon. Tältä kesältä ei itseni osalta juurikaan annettavaa ole wikille, saatikka muistoja valokuvien muodossa lapsieni ja itseni suuren rakkauden pesäpallon suhteen, vaikka uusia lajikkeita olis ollut mahdollisuus täydentääkin. Tällä hetkellä vaikuttaa suuresti siltä, että olen menettänyt kesän chilikasvien, sekä lasteni ja itseni harrastuksen kuvat tietokoneeltani sen rikkouduttua. Toivottavasti joskus jonkun kuvatuksen sieltä saa pelastaneeksi. Harmittaa suuresti!!!

Itse kilpailusta voin sanoa, vaikka se oli monellekin tunteita herättävä. Kisa oli hieno ja kaikin puolin mahtavia ehdotuksia tuli esille. Onnea voin toivotella Jarokille tämänkin kautta hienosta uudesta logosta, vaikka hänelle asti tämä kirjoitus ei, ehkä kannakaan. Toivottavasti asia ei jää kenenkään mieltä, sen tiimoin mieltä painamaan, eikä tulevaisuuden kannalta jäisi minkäänlaisia kaunoja. Näimme vaan parhaimmaksi, että kaikille ehdotuksille ei riittänyt yksinkertaisesti potentiaalia jatkon suhteen ja käytimme yksinoikeutta ja päätäntävaltaa Zabin ja minä itseni mukaan lukien ja jätimme osan pois äänestyksistä. Summa summarum! Kuva on selvillä ja osittain valmiskin ja sehän kertakaikkisen hieno. Nyt on Jarokilla oikeus ja mahdollisuus viimeistellä logo parhaimmaksi mahdolliseksi versioksi, mikä piakkoin on varmaan valmiskin. Pientä hätäisyyttä ja oikeutta olemme kuitenkin jo ottaneet kuvan julkaisussa käsiimme, että olemme sen ottaneet keskeneräisenä Chiliwikille, sekä tuonne vihatulle/rakastetulle nuamakirjallekin. Nämäkin saa lopullisen versionsa logosta, kunhan se on täysin valmis.

Paljon on suunnitelmia jatkon suhteen wikille, joista en valitettavasti liikaa voi sanoa tässä vaiheessa. Paljastan kuitenkin sen verran, että laajennusta on tulossa puutarhan muiden hyötykasvien ja kukkien suuntaan, mutta se on ajan hetki, joka määräytyy x-ajankohtaan. Tietysti unohtamatta sitä tärkeintä, eli chiliä. Eikä muutenkaan siinä vielä ole kaikki, mutta nyt on pidettävä jo turpa kiinni, ettei kaikkia ideoita paljasta liian aikaisin. Jotain hienoa ja näkyvää se on kuitenkin, josta saamme kaikki olla ylpeitä, ellemme sitä ole jo olleet nytkin! :) Toivottavasti saamme hetken aikaa tälle meidän ideallemme työstääksemme sitä. Logoidean voittaneelle ilmoitamme aivan varmasti ensimmäisten joukossa siitä myös, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Yhteistyö jatkukoon kaikkien chilihullujen kanssa, sekä meidän ylläpitäjien kesken. Päivitykset jatkukoot uusien lajikkeiden ja kasvien osalta Chiliwikillä, jo nyt suurissa mittapuissa olevaan tietokantaan ja kasvaen samalla vieläkin suurempiin mittoihinsa. Yhteistyöllä kaikki onnistuu ja saavutetaan se, mihin on kaikki edellytyksetkin. 



perjantai 19. lokakuuta 2012

Aji Fantasy, C.baccatum ja pohdintaa kasvatuslistasta -13


Kun juttua aloitin tekemään tästä Aji Fantasysta, niin täytyy myöntää, että täysin mysteeri tämä minulle oli. Paikallisista marketeista en ole tätä löytänyt, enkä ole kehdannut pyytää tilaamaankaan, sillä olihan sitä minulla itselläni kasvamassa. Pieniä porkkanoitakin pitää aina jättää myöhemmälle, ettei kaikkea kerralla tule testailtua. Tänään se päivä sitten vihdoin koitti, että pääsin irrottamaan ensimmäisen hedelmän kasvin oksistosta. Ja sehän näyttää tältä, kuten alla oleva kuva osoittaa.


Valitsin kasvista hedelmän, mikä ei ollut liian iso ja näytti silminnähden kypsältä. Yhtään en osaa hedelmästä sanoa, onko kyseessä täysin kypsä. Väri on pääosin tuollainen hailakan keltainen, mutta kuten kuvasta näkyy on siinä aavistus vielä vihreyttä jäljellä siemenkannakkeissa. Itse veikkaisin, että ei täysin kypsä vielä, mutta siemenistä päätellen voisi ehkä itääkin. Sehän tietysti selviäisi testaamalla, mutta olkoon nyt vielä testailematta, sillä onhan puskassa, vaikka kuinka monta hedelmää kypsymässä myöhemmäksi. 

Siispä itse mysteeriä ratkaisemaan. Veitsellä leikatessa hedelmä tuntui mukavan rapsakalta ja rouskahteli mukavasti korviin sitä aukaistessa. Ensimmäisen nokkatolho kohti hedelmää ja muutama syvä imaisu ja pyörittelemään päässä, mitä se tuo mieleen. Hedelmäisen tuoksun se antoikin ja mieleeni juolahti takaa Lemon Drop. Samaa tuoksua siinä oli selkeästi. Lieneekö sitä ollut sitten risteytyksessä käytettykin. Pala kerrallaan noita hedelmän puolikkaita, tai tässä tapauksessa kolmea palaa pistin poskeeni ja pureskelin niin hienoksi, kuin vain pystyin. Pitkään makusteltuani noita tulin tulokseen, että melko kiehtovasta hedelmästä on kyse. Maku oli hedelmäinen ja erittäin raikas, aivan kuin olisin palan sitrushedelmää puraissut samalla. Tämä on tietysti minun mielipiteeni ja toisen suussa se voi maistua ihan toiselta. Käsitys Lemon Dropin olemassaolosta vankistui entisestään ja melkein uskallan väittää, että tässä on sitä. Olipa tahi ei, mutta hyvä chili on kyseessä ja voi olla, että ansaitsee paikkansa tulevalla kaudella. Oiva salaatin jatke tai kalamauste, tosin noita voi popsia hyvin sellaisenaan, sillä tulisuutta tässä oli korkeintaan keskinkertaisesti. Polte myös kaikkosi melko nopeasti suusta, joten pitkään ei aloittelijankaan tarvitsisi tällaisen kanssa kärvistelemään. 

Pohdintaa kaudesta -13

Olen miettinyt jo vahvasti, mitä lajikkeita haluaisin kasvatella ensi kesänä. Tällä kertaa haluan hieman monipuolisempaa lajikkeistoa listalleni. Ei tämä allaoleva listakaan mikään lopullinen vielä ole, mutta kovasti suuntaa näyttävä. Mitään loppuraporttia en ala tästä eletystä kaudesta kirjoittelemaan, sillä niin vaihteleva se tuntui olevan. Lyhykäisyydessään se oli kuitenkin pettymys, vaikka satoa tulikin jonkin verran enemmän, kuin kesällä 2011. Useat ötökkä hyökkäykset pilasivat odotukset erityisesti villien suhteen, vaikka ne kukkimaan sainkin. Sato jäi vain poimimatta ja sehän riittää tuohon suoranaiseen v..utukseen. Mutta nyt sitä listaa ja nimiä kehiin.

C.annuum
- Gaucho
- Guajillo
- Jalapeño M
- Onza Rojo
- Pasilla Bajio
- Piment d’Espelette
- Serrano
- Serrano Monte d’Oro
Ehkä myös Serrano Purple

C.baccatum
- Aji Banana
- Aji Cristal
- Aji White Wax
- Trepadeira Werner



C.chinense
- 7 Pod/Barrackpore
- 7 Pod /Douglah Brown
- 7 Pod/ Yellow
- 7 Pod/ White
- Aji Panca
- Bonda ma Jacques
- Brown Large Habanero
- CGN 20802
- CGN 22856
- Ecuadorian Brown
- Eli Kochee
- Habanero
- Naga Morich
- Trinidad Scorpion
- Trinidad Scorpion Butch-T
- Trinidad Scorpion Moruga
- Trinidad Scorpion Orange
- Trinidad Scorpion Red
- Trinidad Scorpion Yellow

C.frutescens
- CAP 502
- CAP 505
- Lotah Bih

C.Pubescens
- CAP 1492
- PI 585273
- Rocoto Aji Largo
- Rocoto Brown
- Rocoto Manzano
- Rocoto Peru Cusco

villit/villihköt

C.baccatum
- CAP 214
- CAP 215
- CAP 306

C.galapagoense
- CGN 22208

C.eximium
- CAP 470
- CAP 500
- CAP 1491
- CGN 19198

C.cardenasii var.pendulum
- Ulupica Large

C.praetermissum
- CAP 498
- CAP 1144
- CGN 22795
- Goat Pepper

C.Tovarii
- CGN 22876

C.rhomboideum
Capsisum Rhomboideum

C.sp
- CGN 19198#2


Kuten aikaisemmin tekstissä kerroin, niin lajikeluettelo saattaa ja todennäköisesti muuttuukin. Osa uusia lajikkeita on kenties tulossa vielä ja ehkä haluaisin tuota Pube listaa saada paremmaksi. Siihen kaipaan mielellään teidän neuvoa, joten olkaa hyvät ja kertokaapa omia mielipiteitänne. Kohta alkaa idätykset juuri pubescensien osalta.

torstai 18. lokakuuta 2012

PI 315027#1 C.chinense


Toipuminen eilisestä oli yllättävän hyvä ja uimahallissakin sai viettää suhteellisen normaalisti lilluen lasten kanssa, mutta pientä palperointia vatsassa tuntui. Etenkin alavatsa tuntui epämääräisen polttavalta illan mittaan. Pieniä Johnny Cashin lauluja piti aamusella laulella aamutoimien aikaan, mutta niistä on selvitty uuteen päivään pikku hiljaa.  Niin ja vielä saan uimahallissa käydä toistekin, kun mitään ylimääräistä ei ilmennyt. ;)

Tänään on uusi koitos ja uutena testinä pistetään yllä olevan kuvan chili. Täysi mysteeri ennestään tämäkin, joten selvää oli otettava tästäkin ja pistettävä makumieltymyksiä luettavaksi muillekin. Aloitetaan halkaisemalla hedelmä ja katsotaan, mitä se on syönyt sisäänsä. Tämän jälkeen otetaan tarpeellinen talteen mahdollisia jatkokasvatuksia varten. Poikkeuksen tein tämän kohdalla siksi, kun hedelmiä ei siunaantunut kovinkaan montaa. Yritin erittäin varovasti rapsutella siemenet pois, että tuhoaisin siemenvallia mahdollisimman vähän. Jäljelle jäi vaihtoehto, että chili suuhun ja makustelemaan oli ryhdyttävä. Aikani tätä mysteeriä pureskeltuani, heräsi ajatuksiini sanoja. Onpa erikoinen ja mielenkiintoisen makuinen. Tämä on jotain todella erikoista, enkä todellakaan tiennyt mitä se oli, mutta ensimmäinen maku, mikä tuli mieleen, että on se todella sitruunainen tai jopa limettimäinen. Mitkä olivat ne lajikkeet, joita oli käytetty tässä keskenään, sillä selkeesti tämä kahden eri chilin risteymä on? Hetken pyöri päässäni Yellow Pointed Habanero ja Aji Gusanito, mutta voi olla kaukaa haettu ja miksi tuollainen koodi olisi annettu. Googlettamalla etsin kovasti vastausta siihen ja löysin pelkän PI 315027 version ja muistuttaa kovasti siltä. Aji Gusanitoa epäilin tuon muodon vuoksi, mutta jotain baccatumia olisin veikannut mukaan. On tämä mysteeri kerta kaikkiaan, mutta melkoisen veikeä sellainen. Olipa mikä hyvänsä, mutta toimii takuulla kalamausteena sellaisenaan, sillä erittäin vahva oli sitruunainen tai se limetin maku. Tulisuudesta ei voi tarkkaa arviota tehdä, sillä eilisen jälkeen tämä maistui lähinnä miedolta tai korkeintaan keskituliselta. Liennytystä ei tarvittu maitotuotteiden suhteen ollenkaan. Ehkä pitäisi maistella uudelleen muutaman päivän päästä, että tulisuutta pystyisi vertaamaan mihinkään. No, mutta siemenet on tallessa ja ehkä jonain päivänä nekin näkevät uudelleen päivänvalon, kun on aika idätellä uudelleen ja uuden kauden lajikkeita pähkäillään. Kalamauste tämä on kuitenkin parhaimmillaan ja kun kalan ystävä olen, niin vahvasti menee harkintaa jatkoa ajatellen. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Hieno ja erittäin aromaattinen chili on kyseessä, olipa kyseessä, mikä hyvänsä. Suosittelen kalan ystäville ehdottomasti tätä lajiketta, sekä jotka tykkäävät sitrusnaisista aromeista. 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

7 Pod Douglah Brown


Mikäs chilinkasvattaja se on, joka ei omia kasvatuksiaan maistelisi. Niinpä päätin tätä kaunista hedelmää testata, kun siemeniä rupesin ottamaan talteen jatkokasvatuksia varten. Hieman täytyy tunnustaa, että jännitti kovasti tämä toimenpide, mutta kerran on syöty Nagaa monta kertaa raakana ja Trinidad Scorpion Morugaa, niin ei voinut tätäkään jäädä testaamatta. Ensin piti valita sopiva hedelmä, minkä ottaisin ja pistäisin suuhuni. Se ei saanut olla liian pieni, eikä mielelläni sieltä toisestakaan ääripäästä. Kuvan oikeassa alalaidassa on tuollainen yksinäinen nätti ruskea hedelmä, kuin suklaarusina, mutta paljon suuremmassa koossa. Hedelmä suuhun kantaa myöten ja puraisu. Tästä seurasi hetkenaikaa normaalia pureskelua ja maistelua. Aluksi luulin, että näiden täytyy olla suteroita, kun ei poltetta tuntunut ensimmäiseen, n. puoleen minuuttiin laisinkaan. Hetken jo toivoin hartaasti jopa sitä poltetta, että tulisi nyt, että jotain jäisi käteen tästä maistelusta. Sitten alkoi jotain tapahtua ja se alkoikin voimistua voimistumistaan aina voimakkaammaksi. Nyt oli sitä poltetta ja tuntui siltä, että olisi ollut pieni helvetti irti suussani. Vähän aikaa tätä poltetta kuunneltuani, päätin ottaa kahvikuppiin puoli mukillista piimää. Piimä on hyvä ja paras janojuoma ja eipä se huono ollut tässäkään tapauksessa. Pientä liennytystä se antoi, mutta sitten se alkoi uudelleen. Nyt päätin jättää laimentimet pois ja kärsiä leikin loppuun, kun kerran siihen ryhdyinkin. Poltetta itsessään kesti sellaiset kymmenen minuuttia ja vielä 15 minuutin jälkeen suussa tuntui siltä, että oli jotain tulista syönyt, ei kuitenkaan voimakkaana. Tästä, jos mistä saa kiksejä ja niitä, minkä vuoksi chileistä poltetta kaivataan. En kuitenkaan tarkoita, että näitä pitäisi syödä kovin paljoa ja usein, mutta silloin tällöin voi hieman piristää! :)

Sitten siihen itse makuun, mistä alunperin rupesin juttua vääntämäänkin. Ensimmäisenä tulee mieleen sana hedelmäinen, sillä sama maku toistuu monissa Capsicum chinensien edustajissa. Aromi oli mielestäni suhteellisen voimakas, mutta jos verrataan makua, esim. Brown Large Habaneroon, niin tässä sitä ei ole läheskään niin paljon. Tästä Douglahista puuttuu mielestäni makeus kokonaan ja on hieman tylpän makuinen. Tuo äärimmäisen kova polte yhdistettynä makeaan makuun toimisi mielestäni paremmin. Noh, kuten sanoin niin tästä se puuttui. Ei se kuitenkaan niin paha ollut, ettei tätä kehtaisi syödä uudelleenkaan ja uskoisin, että jauheena saattaisi toimia paremmin. Kenties Nagan ja muun chinensen rinnalla voisi toimia myös paremmin. Tulisuudella tämä päihittää Naga Morichin helposti, tai ainakin poltteen voimakkuus on paljon massiivisempi ja polttaa eri tavalla suussa. Kannattaa kuitenkin olla tottumattoman varovainen näiden lasten chinensien kanssa ja maistella pienempi pala kerrallaan ja kasvatella toleranssit kohdalleen. Kyllä se vielä myöhemmin kokonaisena menee, kun tahtoa riittää. Eikä näitä pakko ole sittenkään sellaisenaan syödä, mutta kun on hullu ja periaate, että jokainen chili on maisteltava, mitä kasvatat niin minkäs teet.

Tätä kirjoittaessa olen hieman arvelevalla kannalla, että miten miehen käy ja kanssa tovereiden, sillä olen kohta lähdössä uimahalliin lasten ja ystäväperheen kanssa. Toivottavasti ei liian isot Roffit ala valtaamaan alaa ja mahassa pahasti möyrähtelemään, sillä voi olla sen jälkeen viimeinen hallikeikka! :)
Ainiin lopuksi vielä maininta, että kuivurissa ovat seiskapadat ja voitte vaan kuvitella, mitkä hedelmäiset aromit valtaa taloa. Seassa ovat Aji Cristalit, joten hauskat aromit sekoittuvat keskenään. Nam!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Sadon säilöntää ja uusien makujen testailua

Aji Banana, C.baccatum
Ensimmäisenä jutun kärkeen pääsee tämä, ns. banaaniksi kutsuttu chili. Odotuksia ei ollut laisinkaan näiden suhteen, vaan hieman rehellisesti sanoen jäi heitteille. Hedelmiä kyseinen chilikasvi tuotti kohtalaisen hyvin ollakseen pieni, n. 50 cm pieni puska. Kypsäksi asti en kuitenkaan ole saanut, kuin kourallisen ja suunnilleen ne, mitä on kuvassa. Raakileita roikkuu jokunen puskassa ja vaikka kuinka haluaisin ne saattaa kypsäksi saakka sisätiloissa, en halua enää ottaa sitä riskiä, että ötökät seuraavat perässä. Halu on kova aloittaa mahdollisimman minimaalisista riskeistä uusi kausi. Samalla on kuitenkin todettava, että jokunen sieltä pääsee jatkoon, mutta tällä kertaa on helpompi seurata muutamaa kasvia, kuin isoa viidakkoa. Tätä tukee myös se teoria, ettei kaikista ole siemeniä idätellä, eikä näin ollen uuteen kasviin mahdollisuutta. Mutta palataanpa hetkiseksi tähän chiliin, kerran siitä aloitin tarinaa kertomaankin. Tuppaa monesti tarinat hyppimään sivuraiteille, kun muutamasta asiasta haluaa mainita samalla kertaa. :)

Aji Banana halkaistuna
Ja vihdoinkin sitten itse asiaan! Kasvi on erittäin identtisen oloinen Aji Verden kanssa, mitä olen kasvatellut pari viimeistä vuotta, vain ja ainoastaan sen herkullisuutensa takia. Aji Banana, missä hedelmätkin ovat lähestulkoon samanlaiset edellämainitun kanssa, päihittää maullaan sen mennen tullen, päässen aivan toiselle tasolle, kun vertailua ruvetaan kerran tekemään. Hedelmäliha on rapsakkaa ja pirskahtelevaa kun sitä puree ja, kun hetken olet tätä purrut niin haluat purra sitä lisää ja aina vain lisää. Maku on erittäin makea ja hedelmäinen, mutta kovin omintakeinen verrattuna Aji Cristaliin ja Aji Verdeen, mihin jää todennäköisesti koukkuun. Ei niinkään tulisuuden takia, sillä vahvuudeltaan tämä on keskitasoa, aivan kuin edellä mainittu Verdekin. Kuten Chiliwikissä, myös mainitsin on tällä yhtäläisyyksiä Aji Amarillonkin kanssa ja kenties voi kyseessä olla sama chili, vaan on eri alueella kasvatettu ja poimittu talteen. Kun makuja ja sato ominaisuuksia rupeaa punnitsemaan, niin olen ehdottomasti löytänyt uuden chilin, jota haluan kasvattaa uudelleen. Tämä on yksi varma lajike, mikä jatkaa seuraavalle kaudelle, mutta tällä kertaa vesikasvatuksessa. Sen ymmärtää vasta sitten, kun pääsee tätä herkkua maistamaan.

Satoa säilöön


Hieman voi sanoa työlääksi säilöntääkin. Kattila kiehuu, sekä kuivuri ja ukko huutaa armoa hiljalleen, mutta on se kiva päästä herkuttelemaan talven keskellä kesän mauista, kun uusien hedelmien kasvu on vielä harmaa muisto pakkasten keskellä. 


Kattilassa on kuvassa muhimassa uusi erä omena-chilisitruuna hilloa ja tällä kertaa chilinä oli ainoastaan Lemon Drop ja niitä tuohon kattilalliseen meni sellainen kymmenkunta kappaletta. Erästä tuli nyt hieman pienempi, sillä omenoita ei ollut jäljellä kovin paljoa, n. 1.5 kg. Omenoina olivat Grenman ja Pekka. Maku oli niin kohdallaan nyt, että piti nuolla suorastaa kattila puhtaaksi, kun olin hillon purkittanut talteen. Huomaa aikaisempaan reseptiin, niin tästä puuttui basilika kokonaan. Toki sillä pienen säväyksen makuun saa lisättyä. 


Hieman ihmetystä aiheuttaa kyseinen kuva, mutta annapas kun selvennän. Emäntä on kanssa erittäin innokas säilömään kesänmakuja talteen ja kun hän päätti tehdä kurpitsapikkelsiä tuoreista kurpitsoista, näin minä oman tilaisuuteni jälleen. Keräsin hedelmästä siemenet talteen ja puhdistin ne kaikista röhnistä, mitä kurpitsassa on. Tämän jälkeen kuivasin niitä hiukan ja heitin pannulle paahtumaan miedolle lämmölle. Pienen paahtamisen jälkeen pyöräytin pienessä tilkassa öljyä, mikä oli jäänyt maustettujen pihvien jälkeen pannulle muhimaan. Lisäsin ainoastaan ripauksen suolaa ja Rocoto Brown jauhetta. Lopputulos on suorastaan makuhermoille käypä ja sopivan tulinen. Tämä erä onnistui paljon paremmin, kuin taannoin kokeilin, mutta pahoiksi ei niitäkään voinut sanoa. Lopputulos tällä kertaa näyttää tältä!

Rocoto Brownilla maustettuja paahdettuja kurpitsansiemeniä.

Muutama kuva viimeiseltä metsäreissulta

Ei ehkä syötävää, mutta kaunista katseltavaa.

Puolukanvarpuja ja niitä marjoja.

Jokin kannon lahottajasieni.

Metsästä löytyy satoa kuvauksenkin merkeissä,
vaikka ei pataan pääsisikään.

Syyskastetta lehdellä

torstai 4. lokakuuta 2012

Omput kelpaa muillekin!


Melkoisen viehättävä näky, eikö totta? Joku muukin tykkää omenoista, kuin minä ja muut perheestä. Omenat ovat syksyviileiden vuoksi olleet välivarastoituina halkoliiterissä, sillä onhan lämpötilat sitä luokkaa, että voi huoletta jonkun aikaa näitä siellä varastoida, ennen kuin säilöntään ehtivät. Tänä aamuna kuitenkin näky oli tällainen, kun rakas vaimoni oli lähdössä töihin ja oli hakemassa pientä välipalaa päivän herkutteluhetkiin. Ensimmäinen kommentti oli vaimoltani, että pelasta äkkiä, mitä on pelastettavissa ja nakkaa loput kompostiin. Ilmeisesti jollain muullakin on makuhermoja kutkutellut nämä herkulliset omenat ja ajatellut aivan samaa, kuin mekin, että hyvää on mukava syödä! Taistelu herkuista päätyi kuitenkin meidän eduksi, sillä muutama oli syöty ja loput olivat saaneet olla rauhassa, lieneekö sitten olleet jo sopivasti ylikypsiä, kun ovat muutamat kelvanneet? Toki, jos tätä ei olisi huomannut nyt, niin omput olisivat menneet parempiin suihin varmaan loputkin. Mene ja tiedä?


Lähemmällä tarkastelulla omena näyttää tältä. Sisus on rouskuteltu melko hyvin ja puhtaaksi, mutta kuoret jätetty syömättä. Tässä asiassa varsinkin minä, en ole aivan samaa mieltä tuon otuksen kanssa, sillä kuorissa mielestäni se omenan paras maku on, tai aivan siinä kuoren alapuolella. Maku muuttuu totta kai, kun mennään lähemmäksi siemenkotaa hieman erilaiseksi. Mikä tällaista jälkeä tekee, niin itselleni herää ensimmäisenä ajatus, että hiiri sen on oltava. Linnut tuskin tuollaista jälkeä saa aikaiseksi, eikä toukat suorastaan kykene tuollaiseen, sillä vaatii melko teräviä hampaita moinen sorvaaminen.  Olipa tuossa taannoin nurmikolla, ennen kuin kerkesin omenoita käydä talteen poimimaan, niin sellainen kaunis viuhkamainen kuvio, jossa hampaanjäljet olivat hienossa ojennuksessa. Aivan, kuin olisi kuokkana pitänyt purukalustoaan ja kaapinut herkkuja parempiin suihin.  Tästä viisastuneena, en enää koskaan säilö edes välivarastossa, missään pahvilaatikossa, vaan muovisanko tai joku muu muovinen rasia tulee tällöin kyseeseen.


Mitä omenan säilöntään tulee, niin yksi oiva ratkaisu on tämä kuivaaminen. Omenan siemenkota porataan pois ja siivutetaan sopivan kokoisiksi siivuiksi ja laitetaan kuivumaan. Omenat itsessään ovat äärimmäisen herkullisia tuolleensakin, mutta chilimiehenä ja tulisesta tykkäävänä, noihin voi hienoa chilijauhetta toki sekoittaa mukaan, jotta omenanchipseistä saa sopivan tulista rouskutettavaa syysiltojen leffailtoihin, näiden perinteisten epäterveellisten perunalastujen sijaan. Toki on muistettava, että näissä piilee pieni laksatiivinenkin vaikutus, joten kohtuus on näidenkin syömisellä, ettei halua vieressä istuvaa elokuvan katsojaa liikaa kaasuilla häiritä. ;) Tämähän ei luonnollisesti haittaa, jos molemmat näitä vetää, kuin Aku piimää. 

Omenan säilöntä jatkuu edelleen, samoiten chilien. Joten jotain on tehtävä, ettei tämä päivä kulu enempää turhanpäiväiseen lätinään. Kiitos ja kuulemiin! Palataan taas asiaan, kun tulee taas asiantynkää.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Alasajon suunnittelua kasvihuoneella


Korkeintaan puhutaan reilusta viikosta, kun tarkoitus on enää ulkokasvatusta jatkaa, sillä lämpötilat lupaavat pysyvästi kylmempää 10 päivän ennusteen loppupuoliskolla, eikä näin ollen ole mitään järkeä jatkaa. Chilejä siellä kasvihuoneesa on vielä kypsyttelemässä hyvä määrä ja pienellä yölämmöllä on saanut kovimmat yökylmät pidettyä loitolla. Valonmäärä vaan alkaa, myös olla melko riittämätön ulkosalla, eikä missään nimessä ole tarkoitus lisävalaistusta pihalle viritellä. Lamput ovat keväältä valmiina varastossa odottamassa uutta kautta, kun uudet kasvit pääsevät idätykseen, esim. Rocotojen voimalla marraskuun alulla. Toki pari kesän kasvia pääsee talvetukseen ja näistä yksi, mm. on Tovariin henkitoreissa oleva kasvi. Tämä huonokas pääsee jatkoon siksi, sillä tämä ei ole suinkaan jokamiehen oikeus, eikä siemeniä ole joka päivä tarjolla. Kunnon myrkytys ja hoosianna etu, sekä takaperin voi onnea tuoda. Ehkä! Ellei nämä auta, niin sitten isämeiti molemminpäin. Pari siementä onneksi tästä on tulossa ja sormet ja varpaat ristissä toivon, että saisin tilalle uutta itämään, mutta arvatkaa kahdesti olenko valmis siltikään tuosta entisestä luopumaan? En! 

Mitä tähän päivään ja tuohon ylläolevaan kuvaan tulee, niin itse olen kyseisen makua ja testausta odottanut koko kesän. En tiedä, onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia chilin suhteen, mutta minusta nuo hedelmät ovat roikkuneet tuossa puskassa koko kesän, eikä kypsymistä ole tuon enempää tapahtunut. Onko todella kyseessä näin erittäin hitaasti kypsyvästä herkusta ja miten kauan tuota vielä täytyy odottaa??? Paikallisesta marketeistakaan en ole kyseistä löytänyt, joten mysteeri tämä kokonaisuudessaan vielä minulle on. 


Chaco Yellow on pääasiassa satonsa kypsytellyt, eikä montaa raakiletta kasvista näin ollen onneksi löydy. Hedelmä itsessään on keskitulinen ja maku hennosti hedelmäinen, mutta melko mauttomalta kuitenkin lopuilleen vaikuttaa. Siemeniä jatkoa varten löytyy paljon, joten kauniin kasvin vuoksi, voi palata kasvatusten pariin, ehkä myöhemminkin joku toinen kerta myös. Ei kuitenkaan ensi kesänä, sillä tilaa tehdään jälleen uusille lajikkeille.


Aji Banana on myös uusi tuttavuus, enkä maistiaisa ole vielä saanut. Pikku hiljaa alkaa kuitenki sato kypsyä ja niitä maistiaisia on, myös luvassa. Väri on kauniin oranssinkeltainen ja hedelmän koko iso, mutta muoto ei lähellekään sitä, mihin lajike viittaa. Herkuksi tätä olen kuullut kehuttavan, joten paljon jää tämän osalta odotuksien varaan. Kauniita ne ovat joka tapauksessa.


Kun hitaista kypsyttäjistä puhutaan, niin tässä on toden teolla yksi niistä. Mausta en voi tämänkään chilin kohdalla puhua mitään, sillä raakana en rupea näitä chilejä maistamaan. Vielä täytyy odottaa hetki! Kauniilta tuo violetti näyttää ja väri onkin ilmeisesti muodostunut auringon ultraviolettisäteilystä. Katsotaan, miten charmantti maku tässä on, kunhan lopullinen kypsyys on saavutettu.

Pari willitystä myös...


CAP 499, chaco on kypsytellut marjojaan jo valmiiksi poimittavaksi jonkun verran, mutta raakileitakin sieltä vielä löytyy.


Toinen chacoista on CO 1403, mikä on kasvatuksessa ollut pari vuotta. Kasvi on aivan täynnä marjoja, että menee pitkään niiden kypsyttyä, että kaikki on poimittu talteen. Kasvi on myös sen verran iso ja pieniä marjoja täynnä, että on hankala saada niitä yhteen kuvaan kerrallaan. Toisaalta, jos koko kasvin ottaa kuvaan, niin marjoja on turha melkein siitä sitten erottaa.


Aivan samaa voi sanoa, myös tästäkin. Vihreästä massasta on hankala marjat erottaa, ennen kuin ne ovat punaisia.

Pari muuta kuvatusta...

Kallionauhus Ligularia dentata
Kukkii myöhään kesästä elokuulta, aina syyskuunloppuun, jopa lämpimän syksyn myötä hyvän matkaa lokakuullekin. Kasvaa mielellään varjoisella puolella multarikkaassa maaperässä.

Mustilanhortensia, Hydrangea paniculata 'Mustila'

Eksootika, Solanum lycopersicum



Jos joku osaa näistä marjojen muodosta kertoa, että mistä villi baccatumista on kyse, niin minulle voi heittää vastausta myös! Marjoja on paljon, mutta lajike on täysi mysteeri.