tiistai 19. kesäkuuta 2012

Jotain uutta ja jotain vanhaa


Muutamia uusia kasveja on siis herännyt kesän lämmetessä tuottamaan satoa, tai ihmetystä. Yllä oleva kasvi on myös itselleni uusi tuttavuus, joten mitään makukokemuksia ei sen kummemmin ole. Kukat ovat erittäin pieniä chinensen kukkia, valitettavasti vain kuva on tarkentanut noihin erittäin pieniin marjoihin. Kukkien ja lehtien, sekä noiden pienien marjojen perusteella voisi sanoa, että on kyseessä villi tai ainakin villihkö chili. 


Toinen mielenkiintoinen tuttavuus tämä frutescensin ja chinensen risteymä, mikä valitettavasti toistaiseksi antaa odottaa sitä hedelmäänsä. Lähikuva kukasta näyttää tällaiselta, mikä alakuvassa on.


Kukka muistuttaa jopa hieman annuumiakin kuvassa, kun terälehdet ovat isot ja puhtaan valkoiset. Katsotaan mitä tulee näistä piakkoin vastaan.


Amerikan siemenpankin tuttavuuksia on tämä chacoënse, jossa lehtivihreää kasvanut melkoisen mukavasti. Kukannuppuja siellä on kuitenkin pikku hiljaa ruvennut kasvamaan myös. Mielenkiintoinen kasvi varmasti ja näkee hyvin, että jokainen chacoënse lajike kasvaa hieman erilaisena.


Toinen samaisen pankin kasvi on tämä PI 639106, minkä kasvutapa on selkeästi erilainen, kuin edellisen. Päärunko on ohut ja oksat kasvaa myös melkoisen ohkaisina ja melkoisena risukkona. Kukkimaan tämäkin on hiljattain käynyt varsin runsaasti. Itse kukka näyttää alakuvassa tällaiselta. Valitettavasti kuvaan on päässyt kirotusvihre paholainen näköjään, kun 3 on muuttunut 5:seksi. Noh, tekijälle sattuu näköjään pieniä virheitä.


Kukka on perus chacomainen pitkällä istukalla varustettu keskikokoinen ja valkoinen kukka. Heteenvarret ovat tyypillisesti erillään emistä ja näyttävätkin kuin olisivat saaneet tukankuivaajasta osakseen.

Muutama hiljattain esillä ollut tuttavuus


Tästä CAP 502 on hiljattain tullut 7 Pot/whiten ohella yksi seuratuimmistani kasveista. Syy yksinkertaisesti on sen harvinaisuus Suomessa. Kuten kuvasta jokainen voi nähdä sen, että hedelmiä on kasvamassa kovaa vauhtia lisää ja aina vain lisää. Siemeniä on ainakin tästä tulossa paljon ja se on asiana aivan varma. 


Yksi varma satokone tämä Tepin variaatio PI 593491 tekee jokaisesta kukasta aina uuttaa marjaa. Harmi, kun kasvihuone on suhteellisen pieni ja yksittäistä kasvia melkoisen hankala kuvata, niin pitää tyytyä katselemaan osittaista kuvaa kasvista. Koko kasvista, jos haluaa kuvaa ottaa, on se kannettava ulos väljemmille vesille.

Pari otosta pihan kukkasista

Kukkiessaan aina yhtä kaunis Alppiruusu 

Samainen kasvi hieman eri perspektiivistä kuvattuna. Takana häämöittää Juhannusruusu, jossa pikku hiljaa aukeamassa myös kukkaset. Tuoksu niissä erittäin sanoinkuvaamattoman hyvä. Kesän taatusti vietetyin paikka on myös kuvassa taka-alalla. :)


Viimeisessä kuvassa tänään Kurjenmiekka. Erittäin erikoisen ja kauniin näköinen kasvi, jonka kuvio kukassa on melkoisen kirjava ja veikeä. Kasvaa melkoisen korkeaksi ja ohuena, joten on altis kovalle tuulelle ja rankkasateelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti