tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 päätökseen ja tervetuloa kausi 2014

Ensinnäkin pitää sanoa, ettei enää hienoja satokuvia ole tarjolla tähän aikaan vuodesta, sillä ne ovat vain enää kaukainen muisto kesästä, ja toki niitä täältä blogilta löytää vanhoista päivityksistäni. Enemmän kuvia on kesän muistoista Sushrajalla facebookin sivustolla, jonne on mukava määrä tykkäyksiä tullutkin. Hieman yllättynytkin olen, sillä kohtalaisen hienon suosion on kyseinen sivu saanut lyhyellä aikajaksolla. Suuri kiitos siitä kuuluu teille kaikille blogiani lukeville ja seuraaville, sekä totta kai satunnaisille kävijöille.

Niin mitä vuoteen 2013 kuuluikaan, niin olihan se melkoisen chilirikas, niin villien kuin tavallisten chilien osalta. Omalla mittapuulla mitattuna kausi oli onnistunut, ehkä onnistunein tähän saakka. Satoa tuli kiitettävästi ja saan nauttia niistä läpi talven, että varmasti myös tulevilla kausilla. Vaikka chiliä on varastossa, niin jauheena kuin soseinakin, en aio jättää kauttakaan 2014 väliin. Lajikkeita on kertynyt uusia todella paljon, ja olen saanut kaverien kanssa tehdä uskomatonta siemenvaihtoa ympäri maailman. Paljon paljon mielenkiintoisia lajikkeita, joita piakkoin alan tässä idättelemäänkin. Voi olla, että pakko on vielä aikaisemmin julkaisemaani listaa hieman muokata, ja poistaa joitain jo ennestään koettuja tuttavuuksia, että uusille tulee tilaa. Muutamia jos tässä voisin mainita, mitä hyvää olisi tulossa, niin ehdottomasti listaan voisi kuulua Pink Tiger, Pimenta Elisir, Pimenta Leopard, Pimenta Puma, Jay's Ghost Scorpion ja Bhut jolokia White, sekä paljon paljon muita supertulisia chinensejä. Muutama uusi frutescens löytyy myös listalta, joista varmaan tulette kevään ja kesän mittaan näkemään ja kuulemaan enemmänkin. Toivottavasti!

Kiireisempi aikataulu ja ehkä välillä pieni laiskuuskin on verottanut loppuvuodesta bloginin päivityksiä. Toki chilien kasvatus painottuu täällä Suomessa kesälle, joten on luonnollista, ettei niitä satokuvia enää riitä vuoden loppupuoliskolle. Lupaan kuitenkin, että saatte jatkossakin kärsiä teksteistäni ja kuvistani, ja ne jotka tätä blogia lukevat ja seuraavat, niin tulee tänne kirjoituksiakin, kunhan vuosi vaihtuu ja on aika uusien chilien.

Pidemmittä puheitta haluan toivottaa jokaiselle chilinystävälle ja kasvattajalle, tai ylipäätänsä chileistä tykkäävälle oikein hyvää ja chilirikasta uutta vuotta 2014! Nähdään taas ensivuonna hienon harrastuksen parissa uudelleen.

4 kommenttia:

  1. Hienoja uusia lajikkeita sinulle on tulossa, minulle ainakin täysin tuntemattomia toistaiseksi. Mielenkiinnolla odotan raportteja.
    Vielä parempaa tulevaa vuotta 2014!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kovasti Chilivaarille, Raportteja kirjoitellaan, jos ja kun siemenet kylvetään ja itävät. :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitoksia Bluesman ja sitä samaa sinullekin! :)

      Poista