tiistai 3. joulukuuta 2013

Varaston kätköt!

Ensinnäkin täytyy mainita, että ensimmäiset idätykset ovat onnistuneet kohtalaisen hyvin. Ainoastaan muutama lajike antaa odottaa itseään vielä. Harmillisesti juuri Capsicum pubescensit ovat juuri niitä. Noh, vielä on talvea jäljellä ja aikaa odottaa, sekä tarvittaessa laittaa vaikka uutta itämään. Chinenset meinasin laittaa asteittain itämään ja miksi niin? Vastaus on, että ajattelin bubbleri- ja turvekasvit idättää ensin ja NFT-versiot sitten hieman myöhemmin. Olen kuullut jostain, että kasvuvauhti on niin hurjaa, että voi tarvita pitkin talvea ja kevättä vesuria tai machetea harventamaan niitä. Aika näyttää senkin ajallaan. Tällä kertaa ei kauheasti asiantynkää olekaan, joten kuvia muutaman laitan tänne blogillenikin, jotka eivät niitä pääse Facebookiin katselemaan.

Jos tätä lukee joku villien ekspertti, niin haluaisin ehdottomasti kuulla vinkkejä tähän lisää. Ei siinä mitään, mutta jotenkin minusta tuntuu, etten saa tätä kasvia millään tekemään kukkia, saatikka sitten niitä marjojakaan. Kuulin jokin aika sitten yhdeltä villien asiantuntijalta, että pelkkä merileväuute saa aikaiseksi hyviä tuloksia. No, olen kuitenkin tätä ohjetta noudattanut parikin kuukautta, mutta eipä näy ainuttakaan kukkaa, eikä myöskään niiden nuppuja. Valona en ole kylläkään nyt käyttänyt, kuin loisteputkia tässä vaiheessa, kun ei viitsi koko talvea natikkaakaan loimottaa. Lieneekö syy sitten siinä! No olipa miten vain, niin muuten ihan elinvoimaisen hyvän oloinen kasvi on vielä kasvamassa varastossa, enkä kyllä raaski luopuakaan siitä. Ei ole siemeniä uusia, enkä kyllä viitsi lähteä tilailemaankaan enää ympäri maailman niitä.

Siinäpä ne asiat tällä kertaa olisivatkin, mitkä mielenpäällä päällimmäisenä pyörivät. Muutaman kuvan voisin loppuun laittaa, joita olen parissa päivässä ottanut.

Talvetuksessa Goat Pepper tekee mukavasti marjoja.

Viimeisiä kypsiä valmiina poimittavaksi.

CAP 1530 viimeinen hurja sato poimittu talteen

Satokoneessa marjoja vielä todella paljon.

Viimeiset puolivillin baccatumin hedelmät ovat siinä.

2 kommenttia:

  1. Mun tovariini on melko samannäköinen. Kukki n. kuukausi sitten mutta kuten arvelinkin, ilman lisävaloa ei podeja muodostu. Kasvi hieman riutuu mutta punkkituhoja ei onneksi ole näkynyt. Uskoisin keväämmällä luonnonvalon lisääntyessä alkaa tovariilla kukinta. Se on sitten jo toinen juttu jos podejakin muodostu. Liikakastelusta ei pidä muttei ihan kuivanakaan tykkää olla.

    VastaaPoista
  2. Tämä kasvi on saanut jo kesän majailla luonnonvalossa ilman tulosta, mutta ei yrittänyttä laiteta. En raaski heittää poiskaan, kun ei ole kärsinyt ötököistä. Mitä noihin muihin villeihin tulee, niin ne ovat erittäin hyvin tykästyneet sisätilaan ja niiden olosuhteisiin. Muutama vasta itse asiassa aloitti tekemään marjoja juuri sisällä.

    VastaaPoista