tiistai 25. helmikuuta 2014

NFT kasvatuskausi polkaistu käyntiin.

Ja niin se on sitten neitsyys menetetty tällekin kasvatusmuodolle. Niin, vesikasvatuksia on tullut tosiaan harrastettua jo monta vuotta, mutta ihan ensimmäistä kertaa kokeilussa on NFT, eli Nutrient Film Techinque. Hurahdinpa sitten ihan kunnolla, että päätin tilata toisen samanlaisen hydron, kun ei yksi voi millään riittää mihinkään. No sen näkee jälkeenpäin, että tuleeko näistäkään mitään, kun melko myöhäiselle meni tämän aloitus. Jos kuulopuheet pitävät paikkansa, niin pitäisi ehtiä hyvinkin vielä kesäksi kunnon kasveiksi, sillä monesti ovat kerinneet ihan hyvin bubbleri hydrotkin tuottamaan satoa kesän päätyttyä.

Niin, hieman epäilin tätä laitetta kasatessa, että mitenkähän monta kasvia on hyvä määrä, ettei mene liian pieneksi tila kasveilla. No, kerran kyseessä on ensimmäinen kertani, voi hieman määrä olla liian suuri, onhan niitä siinä kuusi tainta. No toiseen lupaan laittaa hieman vähemmän, eli onhan se yksikin vähemmän. Tietysti kaikkein paras olisi jos laittaisi vain kolme, mutta eihän sitä millään osaa olla ahnehtimatta. Voisihan siitä päivän puuhastelusta tietysti muutamien kuvien kera tehdä yhteenvetoakin. Ihan kaikista vaiheista kuvia ei ole, mutta eiköhän näiden parissa puuhastelleet sen jo tiedä ennestäänkin. Toki kirjoitan sen mitä osaan, kun ei kaikilla näitä vehkeitä ole ollut käytössä.

Ensimmäisenä homma lähti käyntiin sillä, että piti nostaa niskasta ja tempaista ihan kunnolla, että homman sai ylipäätänsä käyntiin. Työ vie voimista veronsa, eikä aina ykkösvapailla jaksa tehdä aina mitään. Olla vaan ja heiluttaa varvastaan. Lajikkeet olin jo valinnut muutamaa päivää aikaisemmin, joten niihin ei enää tarvinnut aikaa käyttää. Sattuipa siinä silti pieni erehdys, kun tulin laittaneeksi vahingossa kivivillaan väärän kasvin, minkä olin alun perin valinnut. Noh, eipä tuo iso moka tietysti ollut, kun sen voin laittaa seuraavaan NFT:n. Olipa sitä tarkoitus tehdä vapaapäivänä paljon muutakin, mutta jokainenhan sen tietää, että tunnit loppuvat väkisinkin kesken, kun näihin hommiin ryhtyy. Sen verran aikaa vievää hommaa nämä joskus osaavat olla, ja pitäähän sitä luonnollisesti tehdä ruokaa siinä välissä nälkäisille koululaisille ja emännälle.

Niin, siis hommahan lähti siitä käyntiin, että laskin ämpärin 40 litraa vettä ja nostin lannoitteet 2.0 EC-arvoon, toki tuossa vasemmanpuoleisessa kuvassa se oli jo kerinnyt tipahtaa hieman, pH:n säädin 5.7, mikä on riittävän lähellä sitä optimia 5.5. Lannoiteneste kun on säädetty valmiiksi, oli aika kastaa kivivillakuutiot lannoitteissa, että pH säätyy oikealle tasolle ja lannoittuvat siinä samalla. Mikäs sen parempi käyttää aika hyväkseen kivivilloja odotellessa, kun siirtyä kasvien kimppuun.

Koska minulla ei ollut kivivillassa kasvaneita kasveja entuudestaan, oli aika ryhtyä pesemään turvekasveista juuria. Enimmät turpeet luonnollisesti karistellaan ja irrotetaan käsin, minkä jälkeen vesiastiassa erittäin kevyesti hierotaan juuripaukuista turve pois. Hieman toimenpidettä helpottaa, kun muistaa edellisenä iltana kastella turve valmiiksi sopivan märäksi. Liian kuiva turve on paljon hankalampi pestä ja juuret särkyvät paljon helpommin. Jos tästä kaudesta saan hyvät kokemukset, niin ensivuonna takuulla idätän NFT kasvit kivivilloihin, ei sillä etteikö tuo olisi kivaa tuo juurien pesukin, mutta säästyy turhaa aikaa.


Kuten jo kerkesin mainita, niin tosiaan muutama työvaihde jäi valitettavasti kuvaamatta, sillä kun ei apukäsiä ollut saatavilla, niin en itsekään viitsinyt pestä koko ajan käsiä, että sai valokuvan napanneeksi. Homman nimihän oli seuraavaksi leikata kivivillakuutiot kyljestä halki niin, että niihin sai taimet juurineen laitettua väliin. Ja kun homma oli suoritettu, oli aika leikata harsot kouruun niin, että hieman kankaat yltävät rännistä alemmaksi. Sama lannoitevesi, minkä olin aikaisemmin tehnyt kivivillakuutioiden kalibrointiin, käytin tässä luonnollisesti hyväksi. Lisäsin vain hieman lannoitetta ja tietysti pH-Downia, että lopullisen nesteen EC-arvo oli siinä 1.2 paikkeilla. Ei liian iso, mutta ei liian pienikään. Valmis kuvahan olikin siellä ensimmäisenä, tosin hieman keskeneräinen projekti on siinä mielessä, että pitää kehitellä suojat noille kivivilla kuutioille.

Tarkoitus olisi vielä ollut tänään viritellä käyntiin taimi bubblerikin, mutta koska vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja, niin piti se projekti jättää suosiolla huomiselle. Muutaman passiivisen hydron minä kuitenkin virittelin käyttöön, sillä ne olivat paljon nopeampia toimenpiteiltään. Olinhan minä tänään kerinnyt pestä hieman hydrosoraakin verkkoruukkuja varten. Loppuun muutama kuva biobonisesta passiivihydro virityksestä ja käyttöön laittamisesta.






3 kommenttia:

  1. No niin, lähtihän se laite lopulta hyrräämään sielläkin. :) Jutun lukeminen on jäänyt ja jäänyt, on ollut näitä samansuuntaisia kiireitä. Kasvihuonetta, taimia ja muita pihahommia. Loma tuli ja loma meni. Oma NFT piti saada valmiiksi, mutta eipä vain valmistunut. Paljoa ei enää puutu, pitäisi vain rykäistä. Tunnit ja puhti pakkaa loppumaan kesken. Näin se vaan on. :)

    VastaaPoista
  2. Ai niin. Meikäläisen NFT-kourun chilit ja paprikat on vielä kokonaan kylvämättä. Pitäisi varmaan kohta alkaa idättelemään, jotta saa tällä kaudella vielä satoa. ;)

    VastaaPoista
  3. Joo, hitaasti mutta varmasti täytyy sanoa. Ei enää paljoa pidempään olisi ollut varaa viirata myöhemmäksi. Passiivihydrotkin näyttäisi onnistuneen todella hyvin, kun nesteet ovat huventuneet mukavasti nestetilasta. Toivottavasti ei liikaakin, kun ollaan täällä reissunpäällä.

    VastaaPoista