tiistai 19. elokuuta 2014

Kesä kääntyy ehtoopuolelle

Kesä on lipunut melkoista vauhtia ja olemmekin kääntyneet loppusuoralle sen suhteen. Paljon kaikenlaista kivaa ja jännää on chilikesän myötä saanut kokea, niin uusien hienojen lajikkeiden kuin kasvatusmenetelmienkin suhteen. Aika on olevinaan ollut niin kortilla, etten ole kerennyt kirjoitella mitään tänne blogillekaan. (lue laiskuus!) Piti ihan niskasta ottaa itseään kiinni, että nyt tänne jotain naputtamaan, tai sitten se unohtuu kokonaan. Monta kertaa olen käynyt katsomassa blogiani ja katsonut "sitä" sopivaa hetkeä, vaan eipä tuo ole sitten antanut laiskuus myötä. Liian helppoa on kieltämättä heittää kuvia pienen sanasen kera tuonne sosiaaliseen mediaan. Sääli sinänsä, kun on aina kuitenkin osannut arvostaa tätä bloggailua paljon enemmän. Täytyy myöntää myös se, että valitettavasti toistenkin blogit ovat jääneet vailla huomiota. Pyydän anteeksi arvon chiliharrastajat ja blogikollegat sitä. Nyt näin alkavan syksyn myötä, kun kelit alkavat muuttua epävakaisiksi ja ulkona olo ei enää ole niin miellyttävää, ellei suoranaisesti tykkää vesisateista ja siitä, että pitää päällensä pukea reilummin vaatetusta, niin kirjoitusta tulee todennäköisesti enemmän tännekin.

 Niin, onhan kesällä jotain satoakin poimittu ja osa on jo säilötty. Kuvissa oikealla on joku päivä sitten poimittuja Murupi Amareloja. Osa meni kylmäsavustukseen isohkon läjän FG Jigsaw:n kanssa. Tarkoituksena ihan kylmäsavustaa ja kuivata näitä pöytämausteeksi talven kylmiin iltoihin. Osan otin sivuun ja päätin kokeilla jotain uutta hilloa sitruunan kera. Kaikkiaan yksi puska antoi minulle Amarelaa sellaisen kolme puolenkilon rasiaa, eli ihan kohtalaisesti. Nyt kasvi on jo kaadettu tapille, että valoa saisi muut kypsyvät kasvit paremmin. Syksyllä sitten, kun on aika alasajaa koko kasvihuone, niin kesän kasvit saavat siirtyä kohti tunkiota.
Kylmäsavustetusta Jigsaw:sta on minulla tarkoitus tehdä jo entuudestaan hyväksi havaittua Kylmäsavustettua chili-tomaatti salsaa, tällä kertaa vielä monin kerroin vahvempana. Jigsaw on herkullinen chili, tätä täytyy vaan kunnioittaa suuresti, vielä enemmän kuin aikaisemmin maailman tulisimana pidettyä Naga Morichia ja Morugaa. Alkuvaikutelma tästä on, että hei! tätähän voi syödä helposti, eikä potkua ole yhtään. Maunkin kerkeää huoletta maistaa ja sen kaikki hedelmäiset aromit. Hetkeä myöhemmin toivot kuitenkin, ettet olisi koskaan pistänyt sitä sellaisenaan suuhusi. Polte alkaa hitaasti, mutta iskee päälle kuin mummo apteekin tai kaupan kassajonossa.

Kuvassa vasemmalla siis Fatalii Gourmet Jigsaw:n muutama podi. Samanlainen määrä jäi vielä kasviin kypsymään. Niiden jatkokäyttö on vielä epäselvää, mutta eiköhän ne jos ei muuta keksi, niin kuivata ja laiteta jauheeksi. Lisätään siitä sitten pienissä erissä johonkin ruokaan, missä vaaditaan kunnon lämpöä. Tai sitten syötetään jollekin hyväuskoiselle kaverille ensi chilinä. Ehkä ei kuitenkaan sentään! Lyhyestä virsi kaunis. Tämä on erittäin herkullinen ja monikäyttöinen chili, kuten Nagakin, mutta suosittelen silti pientä varausta ja kunnioitusta tätä kohtaan, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Sen verran pitää mainita vielä tulisuudesta, kun perkasin näitä chilejä ja otin siemeniä talteen, oli kädessäni välillä tupla kerros vinyylihanskoja, niin illalla saunassa huomasin, ettei sekään ollut riittävä määrä. Niin monta kertaa on olevinaan ollut kaukaa viisas ja silti on joutunut kokemaan chilin epämiellyttävän lämmön muillakin kehonosilla. No siitä ei sen enempää, jääkööt ne arvailujen varaan.

Oikeanpuoleisessa kuvassa olisi pitänyt olla Carolina Reaperia, mutta muoto ei kuitenkaan vastannut tätä laisinkaan. Nimesinkin tämän lajikkeen Wannabe Reaperiksi, sillä maku ja polte kohtaa kuitenkin alkuperäistä todella paljon. Valitettavasti viime kesänä on sattunut varmaankin jonkun ötökän tekemä vahinko risteytys ilman, että toista osapuolta ei ole selvillä. Eipä siinä mitään, hieno chili tässä on silti kyseessä ja voipa olla, että siemeniä otan tästäkin talteen ja kasvatan näitä myöhemminkin. Toisille kasvattajille en näitä käy jakamaan, ellei välttämättä sitä halua. Puhdasta lajiketta tässä kuitenkaan ei ole kyseessä. Näistä ja parista Jigsawsta tein jokin aika sitten hieman terävämpää Paholaisen hilloa. Itse olisin silti toivonut tästä vieläkin tulisempaa, sillä niin on tainnut näitä lasten chilejä maistellessa käydä, että toleranssit ovat nousseet astetta korkeammalle tasolle. Eikun nythän minä vasta hokasin. Pitäisiköhän tehdä sittenkin lopuista Reapereista ja Jigsawsta ehkä kaikkien aikojen tulisimpaa Tärskyä. Huomaa edellistä lukiessa, että Tärskyn ohje on kirjoituksen lopussa.

Pahoittelen tässä vaiheessa kirjoitusta, jos kirjoitusvirheitä kovasti löytyy, niin olen viimeyön valvonut työmailla ja nukkunut sen jälkeen muutaman tunnin. Paljon olisi kerrottavaa kesästä, mutta tuntuu välillä, että aivot ovat jääneet narikkaan ja sanaset ovat hieman hakusessa, mutta hienoa on jälleen kuitenkin pitkästä aikaa tännekin jotain saada aikaiseksi. Toivottavasti jatkossa tarinaa tulee hieman useammin kuin nyt tänä kesänä. Vielä on kesää jäljellä ja kasvihuoneessa kasvaa (kypsyy) satoa monesta mahtavasta ja hienosta lajikkeesta lisää, joista lupaan kirjoittaa aikaisemmin kuin ennen joulua tännekin. Loppuun muutamia kuvia viimeaikaisista otoksistani chilien parissa.

Paholaisen hillo ainekset kattilassa. Seassa puolenkymmentä FG Jigsaw:a.

Valmista Paholaisen hilloa.





Kylmäsavustukseen lähtenyt satsi Murupi Amarelaa ja FG Jigsaw:a.
Erittäin herkullinen ja aavistuksen makea Yaki Blue Fawn. Erittäin tulinen, muttei liian.

Lisää kuvia löydät Facebookista Sushrajalla Englanninkieliseltä sivultani. Käy tykkäämässä sivuani, niin näet kuvapäivitykseni välittömästi. Näin tällä kertaa ja lisää seuraavan kerran, toivottavasti mahdollisimman pian.

11 kommenttia:

  1. Sulla on muutamia mielenkiintoisia lajikkeita mitä voisin kokeilla kasvattaa. Kiinnostaisko siemenvaihtokauppa? Oma siemenlista löytyy täältä. http://chilicapsicum.blogspot.fi/2010/01/tulevia-lajikkeita.html

    Useista lajikkeista ei ole kuin muutama siemen, joten kourallisia en pysty vaihtaan, mutta varmaankin 2-5 siementä.

    VastaaPoista
  2. Voisi siellä listalla olla pari mielenkiintoista lajiketta. Mistä lajikkeista olisit kiinnostunut?

    VastaaPoista
  3. Sun listalta löytyi enemmän kuin pari. Tällaisia mulla mielessä.

    7 Pot Douglah
    7 Pot Jonah Strain
    Bhut Jolokia White
    Black Naga
    Dvoinoje Izobilije
    Jay Ghost Scorpion Red
    Murupi Amarela
    Pink Tiger
    Yaki Blue Fawn
    Trinidad Scorpion Butch T

    VastaaPoista
  4. On sinulla komeita chilejä. Tätä on ilo seurata.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Chilivaari, kuvia tulee tännekin enemmän jatkossa. Hieman on kesän kuumuus ja hyvänolontunne pääsyt laiskistuttamaan miestä. Kaltsu, äkkiseltään voin sanoa, että kaikkia olisi siemeninä mulla jemmassa, osaa odottelen kypsyttelevän niitä. Eiköhän näistä vaihtokaupoille päästä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Hieno homma. Otatko vaikka yhteyttä mailiini kaltsunatluukkucom kun saat chilit kypsiksi. Sovitaan sitten tarkemmin yksityiskohdista.

    VastaaPoista
  8. En tiedä näkyykö viestini? Jotain ongelmia mulla bloggerin kanssa.

    VastaaPoista
  9. spectacular job Toni,
    plants and pods really interesting, stunning pictures! compliments ;)

    VastaaPoista
  10. Thanks Flipper, I'll appreciate every single words. Thank you!

    VastaaPoista