perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tomaattien idättelyt mielessä

C.rhomboideum kukkii pistokkaana
Vaikka aiheena onkin tomaattien idättely ja lajikkeiden pohdiskelua, niin kärkeen on hyvä pistää kukka kuva tuollaisesta C.rhomboideumista ja sen parista kukasta. Kauniita ovat pieniä kellomaisia keltavihersävyisiä. Erikoiseksi tämän kukkimisen tekee se, että kyseessä on pistokas ja vielä ihmetystä lisää se, että uusia nuppuja tulee muutama lisää. En tiedä sitten miten yleistä sellainen on, mutta nyt se on nähty ominkin silmin. Varsin elinvoimaiselta kasvi siis vaikuttaa ja hjuva niin. 

Pidemmittä puheitta siis asiaan, mitä oli tarkoituskin tällä kertaa esille tuoda. Elikkä siis on pikku hiljaa tullut se aika taas vuodesta, kun pitää tomaattejakin ruveta mietiskelemään tulevaa kesää varten. Kun noita lajikkeita rupesin kasaamaan tätä hetkeä varten, oli mielessäni sellainen asia, että kyseisten lajikkeiden pitää olla suhteellisen kookkaita hedelmiltään ja ehkä muutama eksoottisuuskin tuo lisää jännitystä. Siitä varmaan pitää huolen lajike nimeltään Osu Blue Tomato, mikä kypsyykin oikein tumman siniseksi lähes mustaksi. Sisältä hedelmäliha näyttää erittäin lihaiselta ja kauniin punaiselta. Maku jakaa maistelijat kahteen kastiin, eli tykkää tai on sitä vastaan. Itse löydän toivottavasti vastauksen ensi kesänä. Muita varsin erikoisia tomaatteja on, esimerkiksi White Queen, minkä hedelmä on jo nimeenkin viitaten valkoinen. Hedelmäliha on kauttaaltaan myös valkoista, ehkä aavistuksen keltaiseen taittuen. Tomaateista lisää infoa, kun on mitä maisteltavaa ja kerrottavaa niistä, toki joitain kuvia voi kukista ja kasvusta tulla myös. Nyt sitten siihen kasvatuslistaan, mikä on mielenkiintoinen.

- Arbuznij
- Black Russian
- Costaluto Fiorentino
- Costaluto Genovese
- Eksootika
- Giant Tree Tomato
- Green Zebra
- Japanese Trifele Yellow
- Moscow Delicacy
- Osu Blue Tomato
- Plum Lemon
- White Queen

Muita idätyksiä yrttipuolelta ovat, muun muassa basilikoita, joista uutena kokeiluun tulee kanelibasilika ja sitruunabasilika. Entisenä listalla se kestosuosikki punalehtinen basilika. Muita yrttejä vielä pitää miettiä lisää.

Ja koska kevään makkaranpaisto kausi on aukaistu ja polkaistu käyntiin, niin totta kai siitä lopuksi voisi hienon kuvankin laittaa, kun sattui kamera olemaan mukana.
Hyviä keväisiä kelejä kaikille tasapuolisesti!

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. No on kova kaveri kukkimaan toi Rhombo! :)
    Itselläni Rhombo on paukahtanut kukkimaan aivan hurjana, podin alkuja/kukan alkuja/kukkia on puskassa siinä 50 paikkeilla! Kaikista jos podia pukkaa niin on siemeniä hetkeks, Rhombo tosin lähtee sunnuntaina pysyvästi kaverille, joten ois varmaan tehtävä diili et sais puolet siemenistä. Ja keväämmäällä sti hakemaan pistokkaita kun on alkanu muut asiat selkenemään. :)

    VastaaPoista
  3. No voihan kökkö, kun ois jo tiennyt käydessä niin oisin tuonut sen koko puskan mukanani tänne. Ois kyllä kelvannut! ;)

    VastaaPoista