maanantai 13. elokuuta 2012

Cumari Pollux kukkii ja kukoistaa taas


Cumari Pollux viihtyy ulkona ja hämähäkkien suojissa. Kasvi on käynyt kukkimaan taas kutkulleen ja satoa on tulossa ihan mukavasti. Alkukesästä kasvi kärsi huomattavia ongelmia myös tuon Begoniapunkin kanssa, mutta grillikatoksessa tämä kasvi on löytänyt luontaiset viholliset niille, eikä mitään karkotteita ole tarvinnut käyttää ollenkaan sitten alku kevään. Samoissa suojissa lymyilee CO 1403 C.chacoënse, mikä on aivan täynnä marjoja. CAP 500 C.eximium on ollut hieman kranttu olosuhteilleen, sillä yhtään kukkaa ei Polluxin naapuri ole vielä saanut aikaiseksi, mutta kohtalaisen hyvältä jälleen näyttää sekin. Harmi, kun ei kuvia sattunut kyseisistä kasveista mukaan tällä kertaa, mutta pitänee vahinko korjata ja ottaa kuva myöhemmin vielä tänä kesänä. 


Kuten kuvasta voi hieman osviittaa saada, niin kukkia ja marjojen alkuja on kasvissa siellä täällä runsaasti. Huonompi puoli tässä oli se, että kypsyminen on erittäin hidasta, joten voi olla, että kasvi täytyy ottaa syksyllä sisään, että siemenet saan itävinä talteen.

Taas on aika säilönnän!

Sekalaista chilisatoa 
Tänään teemana oli se, että kypsiä chilejä kerätään puskista talteen ja valmistetaan niistä jotain hyvää. Paholaisen Hillo oli hyvä ja toimiva vaihtoehto, kun kerran reseptikin on todettu erittäin hyväksi, ellei lähes täydelliseksi. Kupissa oli n. 1 kg Early Jalapeñoa ja jokunen Naga Morich ja 7 Pod Douglah Brown. Muutama Turbo Pube siinä on myös ja Lemon Drop, sekä CGN 23258 C.chinenseä ja Bonda Ma Jacquesia. Pataan päätyivät Nagat, Jallut ja Douglah Brownit. BMJ, sekä nuo pienet keltaiset marjat odottavat sitä kulinaarista makuelämystä leivänpäällä.

Chilit ja muut tilipehöörit sulassa sovussa ja samassa kattilassa

Valmista sosetta kattilassa purkitettavaksi


Kiehuvan kuuma hillo jäähtymässä ja umpioitumassa
Valmis hillo oli melkoisen tujakkaa tavaraa, eikä sitä tarvitse ruokalusikka sotalla annostella ruokaansa. Olihan Jallujen kaverina siis Nagaa ja 7 Pod Douglah Brownia. Siemeniä en saanut 7 Podista vielä tällä kertaa talteen, sillä hedelmissä ei jostain ihmeen syystä niitä ollut. Olisko yksi syy viileällä kelillä hedelmöittyminen ja siksi pienemmiksi jääneet podit. Onneksi pensaassa kasvaa vielä muutamat isommat kypsymässä, joten mahdollisuudet siemeniinkin säilyy.

Huomenna chilien käsittelyyn pääsee CAP 502 ja PI 260504, joten niistä kuvia ja pientä raporttia tänne blogillekin on tulossa. Aikaahan alkaa olla myös omalle harrastukselle enemmän, sillä muksuilla alkaa huomenna se kauan odotettu ii-savotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti