torstai 29. marraskuuta 2012

Tervetuloa halpa kala!


Kokeilut ovat toistaiseksi hieman jäissä ja kirjaimellisesti, sillä pakkaslukemat lyövät mittariin - 10 pakkasastetta ja hieman enemmänkin, mikä on ehdottomasti liikaa tämän kaapin toiminnalle. Tilipehöörit ovat siis läjässä, vaan enää puuttuu kokoonpanosta kala ja suotuisampi keli. Vai uskaltaisiko testata pakkasen puremaa ja toimivuutta kaapilla? Kaappihan on vanha, kuin taivas, eikä hinta koskettanut liikaa, sillä olihan kaapilla hintaa vain se 20 euroa. Vanhat pakastimet ainakin toimivat pakkasessa, kuin junan vessat. Samaa ominaisuutta voisi olla tälläkin. Uskaltaisikohan, ainakin kytö olisi kova! :)


Merkiltään savustuspömpeli on siis Hoover ja lieneekö tuota valmistettu ihan äsken pelkästään tuolla nimellä sitten Helkamaan fuusioitumisen jälkeen. Ainakin aikoinaan melkoisen tehokkaita pölynimureita tehdas valmisti ja tänäkin päivänä maalitolppien välissä olevaa maalivahdista käytetään sanontaa lempinimellä Hoover, kun on hörppäys päällä. No, sepä siitä ja palataan asiaan! Ilma-aukkoja en sen kummemmin siis käy porailemaan ja näin ollen tiiviste leikkaukset saa toimittaa samaa virkaa. Uskon sen riittävän tähänkin, kun on toiminut neuvonantajallakin! ;) 


Hieman laiskuus iski, enkä itse vielä tässä vaiheessa puruja jaksanut tuottaa, joten tulin tilanneeksi 3 tuollaista 2 litran pussia valmista purua kokeeksi. Pussin hinta on 6 euroa ja savustukseen tuo pussi riittää 6-7 kertaa. Ei siis pöllömpi hinta pussia kohti, kun ajattelee, että kaksi poltollista riittää hyvin kalansavustukseen ja aikaa saa, noin 20 tuntia. Puuaines on pyökkiä, eikä aikaisempaa kokemusta savustuksen kannalta ole kyseisen puun suhteen. Ihan kotimaisesta puulajista ei siis ole kyse, mutta ajansaatossa uskoisin testeihin tulevan ihan kotimaisen leppäpuun, sekä omenan. Katajaa on testattu aikaisemmin lämminsavussa ja toimii erittäin hyvin, joten uskoisin toimivan, myös kylmäsavustuksessakin pienissämäärin. Omakutoista purua olen ajatellut työstävän sirkkelillä. Uskoisin lastun olevan tarpeeksi hienojakoista, että toimisi tuossa savustimessa. Puuta sahatessa voi kokeilla pitkittäis- ja poikittaissuunnassa, millaista purua tulee kulloinkin. Lastu on todennäköisesti erilaista sahatessa eri suunnissa. Pahvilaatikko tai pressu voisi toimia purun kerääjänä. Testimielessä ajattelin kokeilla kyllä ihan tavallista leppäpuruakin, kunhan saa ensin tehtyä ne tärkeimmät tuotokset, eli joulukalat! :P

Kalanhintoja on tullut myös viimeajat seurattua silmä kovana ja hinnat ovat pyörineet tällä hetkellä kympin kantturoilla. Kalan hinta on kotikutoiseen minusta liian kova, kun kyseessä on kuitenkin ensimmäiset itse tuotetut kala, mutta toisaalta 8 euroa ruodottamastasta kyljestä ei testimielessä ole paha. Ainut pahapuoli on se, että kyseessä on norjalainen merilohi ja haju raakana jo itsessään on selkäpiitä karmiva, niinpä ollen järvestä saalistettua kirjolohta käyttäisin mielelläni enemmin. Järvikalan joutuu vaan pakastamaan ennen tai jälkeen savustuksen, että ylimääräiset loiset kuolevat ja on, näin ollen turvallista käyttää. Kala on aina ollut tarjouksessa yleensä torstaista lauantaihin, joten eikun kyttäilemään parempaa hintaa. Siihen asti täytyy toivottaa halvan kalan tervetulleeksi ja testien todella käynnistyvän.

Loppuun maininta chileistä sen verran, kun idätykseen tuli niitä laitettua kotvanen sitten. Rocotot ovat pääasiassa kaikki itäneet, ainoastaan Rio Hualaga Orange on niistä itämättä. Villeistä itäneitä ovat CAP 1530 C.cardenasii ja CGN 24333 C.chinense. Kovasti näyttäisi myös siltä, että willeistä galapagoensesta ja praetermissumeista CGN 22795:a olisi jonkinlaista häntää näkyvissä. Samalla pakko todeta tässä, kun on aikaa kulunut ensimmäisen julkaiseman lajikelistan jälkeen, että varmaan tarkasteluja sen suhteen on tulossa myöhemmin. Jotain tulee putoamaan ja lisäyksiä tullenee lisää myös, joten määrä varmaan pysyy suhteellisen samana. Yksi varma tulija annuumeiden listalle on Alma-Paprika, tästä kiitokset Chilivaarille! Chinenset tulevat lisäksi kokemaan jonkinlaista muutosta, mutta siitä lisää myöhemmin.

To be continued (very soon)...

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Oma kylmäsavukaappi ei toimi alle +5:ssä, mutta tuo on varmasti ihan eri laatua.

    Järvessäkään kasvatettua kirjolohta ei muuten tarvitse pakastaa. Netistä löytää mionenlaista "tietoa" mutta kahdessa eri paikassa Evira kertoo että kirjolohi on Suomessa turvallista.

    http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/tapahtumat/elintarvikkeet/kalojen_loiset.pdf

    http://www.kaleva.fi/teemat/hyva-elama/voiko-sushista-saada-lapamadon/157985/

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkeistä. Ne tuli luettua ja äkkiseltään näyttäisi pitävän paikkansa. Mutta toisaalta, ei tuo pakastaminen kalanmakua juurikaan pahenna ja pakkohan ne pakkasessa on säilyttää, kun jouluun on sen verran aikaa. Hoituupahan samalla sekin hätävarjelu sitten! :D

    VastaaPoista