maanantai 7. tammikuuta 2013

Tilsit, mutta et saa kunnolla tilsittyä

Hieman olen tässä joulun ja uudenvuoden seutuun maistellut erilaisia juustoja, kun sain naapurilta lahjaksi annettuani siivun lohen kylmäsavustettua kylkeä hyvän naapurin eleenä. Muutamia poimintoja juustojen maailmasta voi kerrata, kun Castellon juustoista suuhuni pistin Herrgårdin 12 kuukautta kypsytettyä juustoa. Maku on hieno ja aromaattinen ja on olemukseltaan lähes yhtä kovaa, kuin Parmesaanijuusto. Pieniä yksityiskohtia, jos juustosta hakee, niin maku on makea ja pähkinäinen. Sopii erittäin hyvin punaviinin ja keksin kaveriksi. Sekaan voi heittää myös viinirypäleen ja näin ollen mausta saa enemmän irti. Ruoan sekaan en ole vielä uskaltanut laittaa ja testata, kuinka se toimisi siinä. Ehkä paras anti on tällä nimenomaan juustolautaselta hyvän viinin kera. Toki pala patonkia sekaan sopii.


Tilsit-juusto on alunperin Preussilainen-Sveitsiläinen juusto, minkä tehdas on edelleen voimissaan ja sijaitsee Venäjällä. Tämä kuvan juusto on Juustoportin tuote ja ihan kotimainen versio siitä, minkä alkuperäiseltä erottaa tuosta vahasta, mitä ei juustoon olla käytetty alkujaan. Paketti on pieni ja yllättävän hieno on hintakin. Kun paketin aukaiset ja haet jotain juuston tuoksua voin sanoa, että takuulla yllätyt. Joko menetät tajusi ja lennät pyrstöllesi tai toinen vaihtoehto on, että etoat hajua ja haluat maistaa sitä. Itse koin toisen noista. Ensivaikutelma oli erittäin karsea ja vertasinkin sitä lähes pesemättömään takapuoleen, joka valitettavasti on tullut ammattini puolesta koettua. Edes kunnon varpaanvälijuusto ei vetänyt vertoja tälle. Maku, sitä hieman testailtuani houkutteli maistamaan ja yhä uudelleen. Kun oli päässyt juuston makuun, ikään kuin jyvälle, niin sitä halusi lisää ja tuoksu ei enää niin paha ollutkaan. Toki edelleen eka tuntuma on hieman etova, mutta mitä voi odottaakaan yli 12 kuukautta kypsyneestä kermalla höystetystä juustosta. Aina ei kannata ensimmäiseen kokemukseen pysähtyä, vaikka se olisikin etova ja hajultaan järkyttävä, sillä uusista makuelämyksistä voi löytää oivia mausteita ruoanlaittoon jatkossa. Emäntäkin taannoin sanoi, kun juustotiskiltä haistoi ikäviä tuoksuja, että vihdoin hän on löytänyt sen, mikä siellä lemuaa. Voimakkaat valkohomejuustot ne siellä "haisee" tuoksuu monesti, ei tämä, ellei vakuumiin pakattu kuori ole mennyt rikki. Noh, kyllä se taisi tulla jo selväksi, että haju on voimakas. Ruoanlaittoon tätä täytyy kokeilla kyllä ja uskon chilien kanssa sen toimivan hyvin. Todella kypsäksi kypsynyt Rocoto, mikä suorastaan ylikypsänä toimii takuulla tämän juuston kanssa ja palan halusta päästä sitä maistamaan ensi kesänän, jos vain sitä Rocotoa saa uutta tulemaan. Parmesaanin jokainen tietää, että se on kauan kypsynyttä ja todella kovaa. Yhtä kovaksi tätä ei voi sanoa, mutta hyvä haarukka täytyy olla, jos meinaa Tilsitiä tilsata. Suosittelenkin käyttämään juustohöylää tai terävää veitseä, kun haluat ohkaisia siivuja. Hyvän viinin kera menee hieman paksumpikin siivu, mutta muista pestä kätesi, ennen kuin kättelet tai lähestyt toista, joka ei ole tätä seurassasi maistanut. Lisäksi maku on hyvä ja sopii lukemani perusteella salaattien seassa tummien oluiden kanssa, fonduessa sulanjuuston tapaan hyvien viinien kera ja muiden höystöjen tai sitten ihan perinteisesti hampurilaisten juustona.

Ohjeita testaillen ja kun sopivaa löydän, niin kirjoitan kokemuksista ja ohjeita tänne raapustelen. Maukkaita juusto/chili yhdistelmiä hakiessa. Kauan lemutkoon vahvat juustot!!! Varoituksena kuitenkin mietoja juustoja käyttävälle, elä ensimmäisenä osta tätä! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti