perjantai 13. syyskuuta 2013

Murupi Amarela C.chinense

Ensinnäkin minun täytyy kiittää nöyrästi erästä henkilöä näistä chileistä, että soi mahdollisuuden testata tätä hienoa lajiketta. Itselläni oli alkujaan yksi taimi tätä kasvamassa, mutta kuten niin usein käy, että jotkut taimista vaan eivät yksinkertaisesti näe tulevaa kesää. Tämä lajike oli valitettavasti yksi niistä, eikä suinkaan ainoa, vaan sieltä karsiutui monia hienoja kasveja, ennen kuin kasvihuoneeseen kerkesin viedä. Chili on kotoisin Brasiliasta, missä se kasvaa Halesin pohjoisissa viidakoissa luonnostaan. Väriltään tämä eksoottinen hedelmä on tuollainen luonnonvalkoinen, aavistuksen kellertävään vivahtaen. Ulkonäöltään ne muistuttavat hieman kaukaisesti Caterpillaria, eli meillä paremmin tunnettuna Arabibi Gusanoa. Ehkä maussakin "pieni" vivahde samankaltaisuutta on, mutta ei näitä loppupeleissä voi juurikaan verrata keskenään, sillä tämä vaan toimii paljon paremmin.

Hedelmän halkaistua voi aistia palan eksotiikkaa, sillä kuten muissakin chinenseissä on tässäkin tuttu aromi. Mutta tuoksusta voi löytää jotain muutakin, ehkä jotain melonia, ehkä jotain eksoottista kukkaakin. Mausta voi poimia samanlaisia vivahteita, kuten edellä mainitsin, sillä tätä chiliä pystyy oikeasti ihan syömään ilman, että polte peittää kaiken maun. Poltteeltaan tämä ei siis ole liian tulinen, ehkä samaa luokkaa kuin Habanero, mutta ei missään nimessä yllä samankaltaisiin luokkiin, kuten Scorpparit ja Nagat. Oiva chili leivänpäälle silputtuna, tai omaan ruoka-annokseen parin hedelmän voimin. Luulen kovasti, että tämän chilin maku pääsee parhaiten ominaisuuksiinsa sellaisenaan, joko kuivattuna ja jauhettuna, tai silputtuna tuoreena käyttöön. Yksi ensikesän chileistä on takuuvarmasti tämä, sillä tätä en halua ohittaa toista kertaa. Tätä haluan ehdottomasti lisää!

Lopuksi viimeisimmästä kylmäsavustuksesta kuvatus, kun sain sen vihdoinkin päätökseensä. Chilit ovat freshin näköisiä, vaikka olivat savustumassa, noin kolme vuorokautta. Näin tällä kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti