tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ulos ei kiire vielä

Näkymä on korutonta katsottavaa
Kun kerran viime kirjoituksien jälkeen tuli kysyntää, että milloinkas meinasi mies siirtää kasveja ulos. Yllä oleva kuva puhukoon puolestaan, eli eipä näyttäisi olevan tällä kertaa mikään kiire. Viime vuonna kasvihuonekausi alkoi, jos muisti ei vaan petä, niin 10 toukokuuta 2011. Aikaahan tuohonkin päivämäärään on runsaasti jäljellä, joten voi olla että aikataulussa pysytään vielä. Vaikka pitkin talvea näytti siltä, että lunta on vähemmän, kuin viime vuonna, niin nyt on todettava tässä vaiheessa kevättä, että sitä on vieläkin enemmän. Yksi mielenkiintoinen pointti tuossa lumessa on se, että missään vaiheessa tuo lumi ei juurikaan suvennut, joten höttölumi sulaa varmasti melko nopeasti poiskin. Lumen syvyyttä paikallissää antaisi noin 70 cm.

Koska ulos ei ole mikään hoppu, niin kasvatellaan kuukausi ainakin sisällä vielä. Valonpilkahduksiakin siellä on sentäs havaittavissa, joita kuvien muodossa teille esittelen seuraavaksi.

















Paljon on Caucholle kerennyt tapahtumaan sen jälkeen, kun itämään laitoin siemenen. Kasvi kerkesi kasvaa ihan kelpo-oloiseksi taimeksi, kunnes ajanpuutteesta johtuen kasvi heitti melkein henkensä nestehukkaan kirjaimellisesti. Yritys palkittiin ainakin toistaiseksi ja näkeehän sen noista kuvistakin, että paremmassa hapessa kasvi on. Tuossa oikeanpuoleisessa kasvissa ei pahimmillaan ollut, kuin kuiva runko jäljellä. Onneksi siellä joku terve silmukin oli ollut ja loppu onkin sitten nähtävissä vasemmassa kuvassa. Tuosta on hyvä jatkaa ja hyvällä tuurilla, kunhan keksin kasville jatkoksi joko hydroa tai isompaa ruukkua, niin ehkä palkinnoksi voi muutamaa hedelmääkin odottaa.
 Hydroilun aloittaminen alkaa pikkuhiljaa näkyä kasveissa, ainakin Aji Panca on pariin viikkoon kasvattanut lehtiään melkoisesti. Ehkä muutenkin on havaittavissa pientä massan lisäystä. Kuvassa on nimettynä toinenkin kasvi ja kyseessä on siis, kuten kuvasskin lukee CAP 470 C.eximium. Näiden kasvien alkuunsaattaminen on tuottanut minulle paljon päänvaivaa ja harmaita partakarvoja. Yksinkertaisesti kaikki yritykset ovat koituneet epäonnistumisiin. Vihdoinkin on voitettu sekin peikko ja kasvamassa on pikkuhiljaa pari uutta eximiumin edustajaa. Toistaiseksi näyttää hyvältä, joten olkoon itse isäntä tuhoamatta näitä arvokkaita ja kauniita villilajin edustajia mihinkään nestehukkaan.

Oikeanpuoleisessa kuvassa toinen eximiumin edustaja CGN 19198. Lehdeltään tämä saattaa olla ehkä aavistuksen karvaisempi, kuin yllämainittu CAP 470. Myös sirkkalehtivaiheessa kasveista oli havaittavissa pieniä eroja, joita olen tainut päiväkirjassani mainitakin chilifoorumin puolella. Kerrataan kuitenkin se ero, mikä niissä oli. CAP 470, CGN 21502 ja CAP 1491 olivat rungoltaan pienenä hieman violetinsävyyn taittuvia, kun taas tämä CGN 19198 ja muistaakseni myös CGN 24332 olivat vihreitä. Siemenien muodoissakin on joidenkin lajikkeiden osalla ollut muotoeroja, vaikka monet eximiumin ovat olleet samanlaisia. Noh, ketäpä nuo oikeastaan kiinnostaa, pääasia että niistä on nyt kasvit porskuttamassa kohti uutta kesää. Ainoastaan se kesä on tulematta vielä ja uutta surmaa ei olla saatu entisen päälle enää muutamiin päiviin.
Naga Morich, se chilien aateli on herännyt ensimmäisten joukossa hydroon siirron jälkeen. Kasvi ei ole korkea, ehkä sellaisen 10-15cm, mutta haaroittuminen on tapahtunut ja muutamia nuppuja siellä on nähtävissä. Kasvi on silminnähden kasvattanut lehtiään ja muuttanut väritystään kauniin vihreään, kuten niiden kuuluu ollakin. Natikka, eli SpNa 400W toimii näille chinenseille aurinkona, kunnes pääsevät oikean auringon hellään valoon.

Viimeisenä, muttei vähäpätöisimpänä esittelyn saa C.lanceolatum. Siksi vielä erityistä huomioarvoa saa senkin vuoksi, että siinä on kuvassa ensimmäinen aikaansaamani lancen marja kautta aikain. Viime vuonna kyseinen kasvi kärsi niin paljon ötökkä ongelmista, että uudet kasvut syötiin alta aikayksikön. Valoksi tälle on riittänyt ihan luonnonvalo, mitä ikkunasta tulee.

1 kommentti:

  1. Täten saat "Inspiroiva puutarhablogi"-tunnustuksen. Diplomin ehtoihin kuuluu, että julkaiset kampanjatunnuksen ( http://3.bp.blogspot.com/-8by94EtVLjg/T3dHi1u3iAI/AAAAAAAAAhE/sbJRE3IFRcg/s1600/Blogi+tunnustus.png ) blogissasi ja vastaat kolmeen kysymykseen: 1) Miten puutarhainnostus ja puutarha blogin pitäminen syntyivät 2) Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi? 3) Millainen on puutarha filosofiasi?

    -Lillen

    VastaaPoista