maanantai 11. maaliskuuta 2013

Muutama willitys kaudelta 2013


Ikkunalauta ja sen pöytä suorastaan huutaa kasveja, joten en voi muutakaan kun pistää luonnon natikan eteen, kuin niitä kasveja. Jo monta päivää on aurinko paistanut ikkunalle, ja monta tuntia kerrallaan. Kuten aikaisemmassa päivityksessäni kerroin kuinka valoa riittää, mutta kylmä vaivaa ulkoilmaa. Kasveja on kovaa vauhtia siirrettävä ikkunapöydälle, sillä valoteho on paljon parempi, kuin yksikään lamppu voi antaa, ja jos voi puhua ilmaisesta valosta, niin sitä se on. Tarvittaessa nämäkin on helppo siirtää lamppujen alle. Viimeksi kun tätä lajiketta kasvattelin, oli tilanne itselläni kaikkein huonoin, sillä kaikki kärsivät jonkin asteisesta ötökkä vaurioista ja pahimmillaan se oli niin rumaa jälkeä, että niistä ei kehtaisi edes millään muotoa muistella. Nyt tilanne on hyvä (koputtaa puuta), eikä begoniapunkeista tai peltoluteista ole merkkiäkään. Uusi yritys näyttää siis paljon valoisammalta.


Erittäin hitaasti itänyt willi baccatum on kasvanut kohtalaisesti. Varmaan jonkinlaista leikkausta pitäisi tai latvomista tehdä, sillä kolme selvää latvaa kasvaa kasvista. Ei se silti pahalta luonnossa näytä, joten pitänee katsella mitä se tuo mukanaan ja antaisiko ollakin ihan noin. Suurimmaksi osaksi kasvi on pelkkää vettä saanut kasvaakseen, ainoastaan silloin tällöin on hyvin pienen lannoite tilkkasen saanut. Kovasti odotan luonnonvaloa tälle kasville myös, mikä näyttää suunnan mihin mennään.


Varastossa kasvaa muitakin villejä. Yksi näistä on tämä kuvan CAP 1491, mikä vaikuttaa vahvalta eximiumilta. Natikka ja hyvät olosuhteet kasvattavat melko hyvin, eikä liikaa lannoitetta ole kasvi saanut osakseen. Kaunis kasvi vaikuttaa tämä olevan ja tuolla töhkäpesässä kun kasvaa, mitä varastoksikin voi kutsua! En missään nimessä ala kunnon taustakuvia ottamaankaan ennen kesää, juuri sen vuoksi. :D

Vain hetken elänyt taimi tämä valkokukkainen pratermissum, mistä on toinenkin taimi tulossa hyvää vauhtia. Olenpa yhden saanut annettua eteenkinpäin. Karvainen ja hyvänvoiva taimi tämä on, kunhan jaksaisi vaan kasvaa kesää kohti satoisaksi. Toinen prae on tuloillaan, kunhan vain jaksaa luopua lopusta kypärästään. Tämä on Vuohi Pippuri, jota Lontoolaisittain kutsutaan myös Goat Pepperiksi.


Mysteeri minulle ja varmaan aika monelle muulle kasvattajalle Wild Grove on, mutta todennäköisesti villi tai puolivilli kasvi tämäkin, kasvattaen tuliset marjat luokkaa Tabascoa, mutta kuitenkin pienemmät. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Varastossa on toki muitakin willejä kasvamassa, mutta antaa aika odottaa heitä kuvineen. Onpa siellä jokunen kasvi, mitkä ovat kasvaneet jo monta vuottakin, eikä heitä ole ilmoitettu kasvatuslistalle! Suurin harmi silti on edelleen tämä Galapagoense, mikä ei useasta siemenestä huolimatta ole antanut ensimmäistäkään itänyttä, ei edes pienintä ituakaan. Uutta pitää silti koittaa, joten sitä odotellessa!!!

2 kommenttia:

  1. Jos kaipaat lisäystä Galapagoensen siemenissä, niin pistä vaikka foorumilla privaa tulemaan. Perkasin juuri eilen muutaman podin, joista ~60 siementä. Herpiili raportoi, että hänelle lähetetyistä siemenistä 3/4 oli itänyt kolmen viikon sisään. Toki uudet siemenet, uudet kujeet.

    Toivottavasti saat CGN 22795:n kasvamaan hyvin, se oli itselleni ensimäinen villichili ja siksi kaikki sitä koskeva on mieluisaa luettavaa.

    VastaaPoista
  2. Ilman muuta kelpaa Galan siemenet edelleen. Harmi todeta, että aikaisemmat siemenistä ovat poimittu, mitä ilmeisimmin liian aikaisin talteen, eikä ole annettu kypsyä rauhassa. Villeissä kannattaa erityisen tarkkaan antaa marjojen kypsyä, ennen kuin ottaa siemeniä talteen, kun ovat muutenkin epävarmempia itämisen suhteen. Laitan sulle privaa tulemaan foorumin kautta. :)

    VastaaPoista